AREN ja REKAMIN yhteistyö jatkuu uudella Kuninkaan kohteluu -singlellä

Kuninkaan kohteluu on jatko-osa vuonna 2022 julkaistulle Banketti-yhteissinglelle

Jyväskyläläisen KPC-kollektiivin perustajajäsenet Are ja Rekami ovat julkaisseet yhteissinglen Kuninkaan kohteluu, jolla mukana vierailevat myös rap-artistit Kriso ja Tykopaatti. Kappale on jatkoa Aren ja Rekamin kesällä 2022 julkaistulle Banketti -yhteissinglelle, ja sai inspiraationsa tarpeesta tehdä jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Kappaleella esiintyvistä artisteista jokainen antaa oman näkemyksensä siihen, millaista majesteettinen kuninkaan kohtelu voi olla. Singlelle on tehty myös musiikkivideo, jossa visiot paremmasta elämästä herätetään eloon. Musiikkivideon kuvauksesta ovat vastanneet Kaarlo Isohaukka sekä Steven Spielbärs. Are kertoo tuoreesta julkaisusta näin:

"Tasainen elämä vaatii vastapainoksi pientä ylellisyyttä, nousun 'teidän korkeudeksenne' lentokonelähdön muodossa. Mitä 'kuninkaan kohtelu' sitten on? Se riippuu täysin siitä, mihin kukin monarkki on hovissaan tottunut. Toiset tarvitsevat palatsin valtaistuimineen, kun toisille riittää hyvä asiakaspalvelu edullisessa ravintolassa ja kahden tähden hotelli kingsize-sängyllä."

Kappaleen tuotannosta vastaa nuori superlupaus Xrphan ja vastaavana tuottajana on KPC-kollektiivissa vaikuttava Lyttä. "Meillä on Aren kanssa paha tapa hinkata omia kappaleita ikuisuuksia ja tästä syystä koimme tarvitsevamme akuutisti ulkopuolista apua. Lyttä käytännössä organisoi edellisen sinkun meidän levylle, joten oli luontaista antaa kaikki päätösvastuu myös muista biiseistä hänelle. Se on kuninkaan kohtelua, että saamme jatkuvasti kansiollisia maailmanluokan biittejä ja Lyttä on hyvä myös houkuttelemaan kuuluisia vierailijoita paikan päälle", Rekami kommentoi yhteistyötä.

”Räppäreiden suosikkiräppäriksi” tituleerattu KPC-kollektiivin perustajajäsen Are julkaisi edellisen Tunnustus-albuminsa vuonna 2021. Pihlderberg-levymerkin ja KPC-kollektiivin perustajajäsen Rekami on tullut tunnetuksi niin räppärinä kuin monipuolisena tuottajanakin. Hän on tuottanut muun muassa edellä mainitun Aren Tunnustus-albumin ja tehnyt paljon yhteistyötä myös kansainvälisten artistien kanssa. Rekamin edellinen sooloalbumi Pianotunnit julkaistiin toukokuussa.

 

Are somessa:
Instagram

Rekami somessa:
Instagram / Facebook