EVELINA kietoo kuulijansa pehmeyteen neljännellä albumillaan
Ennakkoon kultarajan ylittänyt Pehmee-albumi antaa entistä monipuolisemman kuvan suomalaisen popin supertähdestä
Suomen menestyneimpiin poptähtiin lukeutuva Evelina on juuri julkaissut odotetun neljännen albuminsa Pehmee. Evelinan itse kirjoittaman ja säveltämän kokonaisuuden tuotannosta vastaavat Los Rollos sekä Tido. Vuodesta 2020 asti työstetyllä albumilla kuuluu uudenlainen pehmeys, jota laulaja-lauluntekijä on saanut elämäänsä viime vuosien aikana. Pehmeys kuuluu niin kappaleiden tuotannoissa kuin niiden sanoituksissa ja sävellyksissä, vaikka biisien sävyt saattavat olla keskenään yllättävänkin erilaisia. Kokonaisuudella korostuu Evelinan poikkeuksellinen taito tehdä koukuttavien melodioiden lisäksi hyvinkin henkilökohtaisia tekstejä. Omakohtaiset sanoitukset ovat kuitenkin suurelle yleisölle samaistuttavia ja jättävät varaa myös omille tulkinnoille.
– Tää on aika henkilökohtainen kokonaisuus ja oon siitä äärettömän ylpee. Mun omassa elämässä viime vuosina lisääntynyt pehmeys on helpottanut vähän vaikeammistakin asioista puhumista ja siks pystyn olemaan enemmän avoin. Oon aina tykännyt kirjoittaa rakkaudesta, koska sen alle mahtuu kaikenlaista. Hattaraisten rakkausbiisien vastapainoksi tällä albumilla on aggressiivistakin kulmaa, sillä niin romanttisissa kuin ystävyyssuhteissakin rakkaus voi loppua. Tein myös kappaleen rakkaan vanhempani menettämisestä, joka on viimeinen aihe, mistä ikinä kelasin tekeväni biisiä, Evelina kertoo.
Albumi ylitti reilusti kultarajan jo ennen sen julkaisua, sillä sen menestyssinglejä on striimattu peräti 18,5 miljoonaa kertaa. Etukäteen levyltä on saatu muun muassa radiolistan kärkeen noussut ja platinaa striimannut Sydän sulaa sekä radioiden 15 soitetuimman kappaleen joukkoon nousseet Kyynelii ja Me ei kuuluta toisillemme feat. ANI. Viimeisimpinä albumilta on julkaistu suoraan Suomen Spotify-listan kärkikymmenikköön noussut Onnellinen feat. Nelli Matula, joka on Olavi Uusivirran pyynnöstä tehty uudelleenversiointi hänen klassikkohitistään. Kokonaisuudelta löytyy myös latinalaisista rytmeistä inspiroitunut sä , joka vie soundillisesti takaisin Evelinan uran menestyksekkäälle alkulähteelle. Uuden albumin myötä artisti päättää yli vuoden kestäneen keikkataukonsa ja lähtee odotetusti loppuvuoden kattavalle Pehmee tour -kiertueelle.
Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty Evelina on yksi aikakautensa
kuunnelluimpia ja seuratuimpia kotimaisia tähtiä. Laulaja-lauluntekijän albumit 24K (2016), SOS (2019) ja III (2020) ovat keränneet yhteensä huimat yli 245 miljoonaa striimiä ja jokainen on debytoinut albumilistan kärkikolmikossa. Keväällä 2018 vuoden naissolistina palkitulla artistilla on yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta. Evelina saa paljon kiitosta ottamalla kantaa tärkeisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin some-kanavillaan, joilla on yhteensä yli 230 000 seuraajaa. Artistin alustoilla on usein puhetta esimerkiksi kehorauhasta, ulkonäköpaineista, tasa-arvosta ja naisten oikeuksista.