”Tuleva albumi on meidän kiitos ja ylistys koko meidän rakkaalle yhteisölle johon kuuluu fanit, bändin jäsenet, kiertuecrew ja kaikki ketkä ovat mukana matkassa jollain tavalla”

Kuuntele Tilipäivä tästä Juuri yli 40 keikan Elämän ABC -kesäkiertueen päättänyt yhtye juhlii albumin julkaisua erikoiskeikalla Kauhajoen IKH Areenalla 30. syyskuuta

Suomen suosituin bilebändi, jo yli 10-vuotisen ja edelleen jyrkässä nousukiidossa olevan uran tehnyt Portion Boys julkaisi 1.9 uuden singlen Tilipäivä. Kappale on uusin single 22.9. julkaistavalta yhtyeen debyyttialbumilta Dynastia. Juuri yli 40 keikan Elämän ABC -kesäkiertueen päättänyt yhtye juhlii albumin julkaisua erikoiskeikalla Kauhajoen IKH Areenalla 30. syyskuuta.

Portion Boysin tuleva albumi on ylittänyt jo ennen julkaisuaan 60 miljoonan striimin eli triplaplatinan rajan. Albumilla kuullaan jo julkaistut hitit Samaa taivasta katsotaan, Elämän ABC, Vauhti kiihtyy feat. Matti ja Teppo, Kyläbaari, Seksi Seinäjoella ja Nautin elämästä feat. Teflon Brothers sekä viisi täysin uutta kappaletta.

Dynastia-albumi on yhtyeen kunnianosoitus kaikille pitkän uran varrella mukana olleille: ”Tuleva albumi on meidän kiitos ja ylistys koko meidän rakkaalle yhteisölle johon kuuluu fanit, bändin jäsenet, kiertuecrew ja kaikki ketkä ovat mukana matkassa jollain tavalla. Me ei oltais mitään ilman meidän faneja ja tuntuu että kaikista meidän mukana olevista on muodostunut meille suuri ja tärkeä perhe. Kiitos teille jatkuvasta tuesta ja voimasta mitä annatte!” bändi kertoo.

Portion Boys on positiivisuudellaan ja vilpittömyydellään raivannut tiensä yhdeksi Suomen tämän hetken kuunnelluimmista bändeistä. Viimeiset vuodet ovat tuoneet mukanaan hittejä niin Spotifyssa kuin radioissa ja Suomi on kierretty moneen otteeseen. Osallistuminen ja toiseksi sijoittuminen tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailussa nosti yhtyeen entistäkin isomman yleisön eteen. Yhtyeen UMK-kappale Samaa taivasta katsotaan on ollut Suomen radiolistalla yli puoli vuotta ja edelleen listan top10:ssä.

Vuonna 2010 perustettu Portion Boys teki lopullisen läpimurron koko kansan tietoisuuteen jättihitillään Vauhti kiihtyy feat. Matti ja Teppo, jota on kuunneltu huikeat lähes 20 miljoonaa kertaa. Yhteensä Portion Boysin kappaleita on kuunneltu Spotifyssa yli 180 miljoonaa kertaa ja YouTubessa yhtyeen videoilla on katselukertoja yli 80 miljoonaa. Yhtyeen suurimpiin hitteihin kuuluvat lisäksi mm. Samaa taivasta katsotaan, Kyläbaari, Karjala takas, Elämän ABC ja Teflon Brothersin kanssa yhdessä tehty Nautin elämästä.

 

Portion Boys somessa:
Instagram
Facebook
TikTok
Nettisivut