Vili Mustalampi ja Saija Tuupanen duetoivat yhdessä

Kuuntele uusi single täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=b2EhCfL5Cn4

https://open.spotify.com/album/3EmKz64QFbxeic1GgbwrF3

Vili Mustalampi ja Saija Tuupanen levyttivät yhdessä vahvan dueton - kappale kertoo rakastumisen tunteesta.

- Sain sähköpostin fanilta, joka halusi kertoa mulle tarinansa. Viesti loppui sanoihin: ”Tiedä vaikka tästä olisi sulle laulun aiheeksi".
Muistan ryhtyneeni hommiin siltä istumalta, Mustalampi kuvailee laulun syntyä.

Vastustamattoman ihana, mutta samalla niin repivä tunne, joka roihahtaa arvaamatta kahden tanssia rakastavan ihmisen välille.
Tästä kertoo Suomen lattarilähettilään uusi bachata-kappale, jossa voi kuulla selkeitä vaikutteita Shakiran, Ozunan ja Manuel Turizon uusimmista kansainvälisistä mega-hiteistä.

Mustalampi ja Saija Tuupanen tutustuivat laulamalla TV:ssä duettona Anna Abreun kappaleen Teipillä tai Rakkaudella.
Kemiat ja äänet toimivat niin hyvin, että he päättivät tehdä yhdessä lattari-kappaleen.

- Miltä se tuntuu kappaleen äänitykset olivat jo pitkällä, kun tajusin, että teksti toimii täydellisesti duettona.
Soitin Saijalle, joka innostui biisistä välittömästi. Kun Saija kävi studiossa äänittämässä osuutensa, mä olin mukana sessiossa etänä Marokosta käsin, Mustalampi kertoo.

Suomen lattarimuusikoiden eliittiin kuuluvan Vili Mustalammen taustalla soittaa alan huippuosaajista koostuva bändi:
Kitarassa on maan kovimman afrobändin Helsinki-Cotonou Ensemblen johtaja Janne Halonen, bassossa valtakunnan hallitseva lattaribasisti Puro Paju
ja rytmisektiossa muun muassa Suorasta lähetyksestä ja Don Johnson Big Bandista tutut rytmiveljekset Ricardo Padilla ja Tero Rantanen.

Kappaleen on tuottanut muun muassa JVG:lle, Nopsajalalle, Raappanalle ja Isac Elliotille kappaleita tehnyt ja tuottanut Hermanni Peltola yhdessä muun tiimin kanssa.

www.vilimustalampi.com
www.facebook.com/Mustalampi
www.instagram.com/vilimustalampi