BESSIN uusi single kutsuu tanssilattialle

BESS paketoi menestyksekkään vuotensa tanssilattialle – Uusi single Riivattu ulkona nyt

Huippusuosittu BESS julkaisi 3.11 uutta musiikkia. Kappale on tummanpuhuva ja tanssittava pop-kappale, jonka huumaava tunnelma on koukuttava ja kutsuu mukaansa tanssilattialle. Yhdessä Kaisa Korhosen, Vilma Alinan ja Leo Jupiterin kanssa tehty biisi on artistin viimeinen julkaisu tänä vuonna ja loppuvuoden kiertueen jälkeen artisti aikookin ryhtyä valmistelemaan uutta musiikkia. BESS kertoo viimeisestä singlestään ennen tulevaa albumiaan näin:

"KÄDET YLÖS -albumilla oli kuulemma kolme slovarii liikaa ja aivan liian vähän polttavii tanssibiisejä, joten kaikki pikku pahikset hey, täältä pesee. Riivattu soi meiän keikkabussissa täysii koko kesän ja oon todella ilonen, et tää pääsee vihdoin kaikkien tanssittavaks!"

Festareiden päälavat kesällä valloittanut artisti valmistelee loppusyksyn KÄDET YLÖS -klubikiertuetta, joka alkaa viikonloppuna Viking Gracelta ja huipentuu Hullu Poro -areenalle joulukuun lopussa. Tämän jälkeen artisti vetäytyy studioon ja ryhtyy valmistelemaan kolmatta studioalbumiaan.

Huippusuosion kotimaisella musiikkikentällä saavuttanut nelinkertainen Emma-voittaja BESS on helsinkiläinen artisti ja pop-tähti, joka debytoi vuonna 2017. Elektronista musiikkia ja housea pop-musiikissaan yhdistelevä artisti tunnetaan erityisesti rouheasta laulusoundistaan, lukuisista hiteistään sekä hurmoksellisesta keikkasuosiostaan.

Viimeistään vuoden 2022 UMK-kilpailun myötä koko kansan nimeksi noussut BESS on julkaissut urallaan kaksi albumia. Loppuvuonna 2019 julkaistu debyyttialbumi BESS on myynyt platinaa ja keväällä 2023 julkaistu KÄDET YLÖS kolminkertaista platinaa. Yhteensä artistin tuotantoa on kuunneltu jo yli 115 miljoonaa kertaa suoratoistopalveluissa. BESSin tunnetuimpia kappaleita ovat ennätyksiä rikkoneen UMK2022-kisabiisi Ram pam pamin lisäksi muun muassa kolminkertaista platinaa striimannut Tempo, vuoden 2023 virallinen kesäkumibiisi Missio sekä Sammumaton, joka on vuoden 2023 kolmanneksi soitetuin kappale Suomen radioissa. BESS on neljän Emma-pystin lisäksi palkittu myös Iskelmä Gaalassa Vuoden naisartistina ja Suomen Musiikkikustantajat ry:n Vuoden läpimurto 2022 -tunnustuksella.

 

BESS somessa:
Instagram / Facebook / TikTok