Haidin debyyttialbumi Takas hetkiin tarjoilee vahvojen melodioiden ja kitaroiden siivittämää synapoppia

Haidin debyyttialbumi Takas hetkiin tarjoilee vahvojen melodioiden ja kitaroiden siivittämää synapoppia

Pohjanmaalta kotoisin oleva Haidi on uuden sukupolven pop-artistien joukkoon kuuluva laulaja, jonka debyyttialbumi Takas hetkiin on viimeinkin täällä. 3.11 julkaistun levyn kappaleet nostavat esiin elämän tärkeitä käännekohtia – hetkiä, joissa kaikki muuttuu ja maisema saa uudet värit. Tunnelma vie kuulijan lakeuden tähtitaivaan alle, kaupunkiasuntoihin, graniittiportaille ja takaisin nuoruuden hiekkateille. Albumin punaisena lankana ovat toivo ja voima.

Uudelta levyltä lohkaistut singlet ovat saaneet paljon huomiota muun muassa Spotifyn soittolistoilla. Takas hetkiin -albumilta saatiin maistiaisiksi singlet En aio jäädä, Tahdon sut lukee, Ajakaa lujempaa, Ansaitset uuden elämän sekä viimeisimpänä julkaistu kappale Mun New York. Albumin viimeisenä nostona Haidi ottaa esiin levyn aloittavan Kato mua -biisin, jonka inspiraatio nousi ongelmista, joita nykyajan parisuhteissa joudutaan käsittelemään.

Yhteinen ajan puute on nykyajan parisuhteiden tavallinen ongelma, ja Kato mua syntyi sen pohjalta. Meemeissä vierekkäin ruutuja tuijottaville puolisoille voi vähän nauraakin, mutta tosielämässä ongelma on suuri. Aikaa ei vain tunnu olevan ja se katoaa jonnekin aikataulujen lomaan. Silti toista kaipaa aidosti rinnalleen, ihan vain olemaan.

Tässä biisissä taitaa olla jotain sellaista pohjalaisen naisen rakkautta. Ei turhia korulauseita, vaan melko suoraa puhetta, eikä liikaa siirappia. Arkirakkautta, tosirakkautta. Sitä, että tajuaa, että toinen ei kuitenkaan ole vieressä ikuisesti. Rakkaudesta pitää puhua nyt, vaikka se voi ollakin vaikeaa”, Haidi, oikealta nimeltään Heidi Takaneva kertoo.

Nyt julkaistun albumin tuottajana on toiminut Johan Nybäck. Albumin kappaleet ovat muodostuneet yhteisillä biisinkirjoitusleireillä sekä co-write -sessioissa Anna Karsikas-Kuusiston kanssa. Tahdon sut -kappaleen taas on kirjoittanut Juho Rintarunsala. Albumilla vahvasti läsnä oleva melodinen ulottuvuus on pääosin Haidin omaa kädenjälkeä. Levyltä löytyy myös erityisiä kappaleita, joihin hän on kirjoittanut tekstin itse. Tästä esimerkkinä Sirius, joka on omistettu edesmenneen läheisen muistolle.

Haidin ura laulajana oli nähtävissä jo lapsena. Lapsuudenkodin täyttivät vahvat naisäänet, kuten Faith Hill, LeAnn Rimes, Celine Dion sekä Whitney Houston.

Kasvoin lapsuuteni C- ja VHS-kasettien ympäröimänä. Istuin usein radion ääressä sormi REC-nappulalla nauhoittamassa esikuvieni kappaleita C-kasetille. Niin ikään VHS-kasetit täyttyivät kymmenistä musiikkivideoista. Aina kun sain olla yksin kotona, lauloin niin paljon kuin kerkesin, ja niin lujaa kuin äänihuulista lähti”, laulaja muistelee.

Heidi Takaneva tunnetaan myös Noste-bilebändin laulajana, jonka kanssa hän on tehnyt satoja keikkoja ympäri Suomen jo yli kymmenen vuoden ajan. Sooloprojektin soittajina toimivat Emil Nordström, Patrik Björni ja C-J Hultgren ovat myös Nosteen riveistä tuttuja.

Takas hetkiin -albumin kappalelistaus:
1. Kato mua
2. En aio jäädä
3. Ajakaa lujempaa
4. Mun New York
5. Ansaitset uuden elämän
6. Oon sun tuulensuoja
7. Mun on aika jarruttaa
8. Tahdon sut lukee
9. Sirius

 

INSTAGRAM | FACEBOOK | TIKTOK | YOUTUBE | SPOTIFY