SENYALTA uusi single 'Varaa'

Kuuntele Varaa tästä! Rap & R&B-artisti Senya julkaisi 3.11 uuden singlen Varaa. Kappale on kolmas single artistin tulevalta toiselta albumilta, jolta on aiemmin julkaistu singlet Säröi Sydämeen sekä Huoleton. Tulevalla albumilla tullaan kuulemaan pop-r&b -soundia, säilyttäen kuitenkin Senyalle ominaiset vahvat räp-elementit.

Varaa kertoo siitä kun joku tyyppi ei tajuu omaa arvoaan ja on kiinni tilanteessa missä ei saa ansaitsemaansa kohtelua. Vähän sillee pilke silmäkulmassa meiningillä - et mä voin näyttää mitä sä missaat ku oot ton kaa. Tää kappale sai alkunsa tällasest tilanteesta, mut en ikinä sanonu sitä vaa tein tän biisin. Toivottavasti se nyt kuulee tän!” - Senya.

Senyan debyyttialbumi Vastaukset julkaistiin viime vuonna. Tänä vuonna artistia on kuultu omien kappaleiden lisäksi feattaamassa Kikin Sokerii, Evelinan Ei paineita, Maxinin TÄÄ ILTA sekä Hassan Maikalin Ketä me huijataan -kappaleilla.

Vahvan musiikillisen taustan omaava räppäri ja laulaja pyrkii voimaannuttamaan kuulijoitaan musiikillaan, jakaen itsevarmuutta sekä “main character” energiaa. Senya on tehnyt yhteistyötä monien huipputuottajien kuten MD$:n, Danitellon sekä Fractious Frankin kanssa. Artisti on nostettu myös YleX:n läpimurtolistaukseen.

Senya on nähty tänä syksynä lämppäämässä Evelinan Pehmee Tour -kiertueella sekä Gettomasaa Lost in Music tapahtumassa Tampereella. Seuraavaksi Senya esiintyy tämän viikon lauantaina Vaasassa BREEZY -tapahtumakonseptissa, joka tarjoaa tämän hetken kiinnostavimpien sekä ajankohtaisimpien artistien live-esiintymiset.

Senya somessa:
Instagram
TikTok