Erityisesti syksy sai katsojat liikkeelle – Cabaret ja Joulushow vetivät yleisöä

LÄHES 40 000 KATSOJAA KOUVOLAN TEATTERISSA

Kouvolan Teatterin näytösvuosi 2023 keräsi lähes 40 000 katsojaa, joista reilu 5 000 osallistui yleisötyötapahtumiin. Suosituin esitys oli Joulushow, jonka näki ennätykselliset 7 380 katsojaa 91 prosentin täyttöasteella. Suosittuja olivat myös Pintaremontti, Kevätrevyy ja Cabaret, joiden täyttöasteet olivat yli 65 prosenttia. Ohjelmistossa nähtiin myös Pudotuspeli, Älä pukeudu päivälliselle, Ei kertonut katuvansa, nuortenteatterin esitys Saara ja muutosten syksy sekä vierailuesityksiä. Lisäksi aiemmalta vuodelta jatkoivat Myrskyluodon Maija, Kolme iloista rosvoa ja Ihan metsässä.

Olimme tyytyväisiä ohjelmistovalintoihimme ja katsojilta saatuun hyvään palautteeseen. Cabaret-musikaalia tultiin katsomaan ympäri Suomen ja Joulushow keräsi jälleen salit täyteen. Upeaa oli Ihan metsässä -teoksen valinta niin Tampereen Teatterikesän kuin Kajaanin runoviikkojenkin ohjelmaan. Jälkimmäisessä oli mukana myös Ei kertonut katuvansa -yhteistyöproduktio”, kertoo myynti- ja markkinointipäällikkö Topi Talasranta.

Yleisötapahtumista suosituin oli Taiteiden yönä järjestetty Cabaret-musikaalin avoin harjoitus, jossa vieraili noin 1 000 henkilöä. Kulissikierroksia, yleisökeskusteluja ja tekijöiden haastatteluja toteutettiin säännöllisesti. Lisäksi tehtiin vierailuja kouluihin, palvelukoteihin ja erilaisiin tilaisuuksiin. Taidekasvatusta lapsille ja nuorille tarjosivat Taidetestaaja-vierailut, kummiluokkayhteistyö, nuortenteatteritoiminta sekä Satupäivänä järjestetyt teatterityöpajat erityisnuorille.