Finlanders on viihdyttänyt yleisöä jo 40 vuotta
Legendaarinen iskelmäyhtye Finlanders juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Paimion teatterissa kantaesitetään kesällä Oikeesti-musikaali ja yhtyeen keikat menevät kuin kuumille kiville.
Vuonna 1984 perustettu Finlanders juhlii tänä vuonna upeaa ja kauaskantoista tarinaansa suomalaisen iskelmämusiikin ytimessä. Finlanders, eli tutummin kutsuttuna Finkut, ovat musiikin rautaisia ammattilaisia, jotka ovat kiertäneet aktiivisesti ympäri Suomea viihdyttäen yleisöä konsertoiden ja tanssittaen.
Finlandersin oma levytystuotanto on laaja. Albumeja on julkaistu yli 20 kappaletta. Julkaisutuotanto sisältää esimerkiksi listahitit “Oikeesti”, “Kaikki tytöt”, “Hiljaiset sillat”, ”Enemmän kuin milloinkaan”, ”Anna jatkua yön” ja ”Tule lähemmäksi”. Levyt ovat myyneet kultaa ja platinaa.
Nykykokoonpano on musiikillisesti kenties laajapohjaisin tähänastisista:
Aarne Hartelin: basso & laulu
Pasi Ketola: puhaltimet, kitara & laulu
Juha Kangassalo: rummut & laulu
Juho Jokio: kitarat & laulu
Mika Heinonen: koskettimet, haitari & laulu
Finlandersin tutut melodiat kuullaan kesäteatterin lavalla
Nyt vuonna 2024 yhtye viettää 40-vuotisjuhlavuottaan. Kesällä Paimion teatterissa kantaesitetään Finlandersin musiikilla maustettu Oikeesti-musikaali, jonka on käsikirjoittanut Merita Seppälä ja esityksen ohjaa Laura Hurme. Musikaalissa seurataan keski-ikäisen Kirsikan kasvutarinaa, tuttujen melodioiden rytmittämänä.
Paimion teatterin Oikeesti-musikaalikesän päätteeksi nähdään 27.7. vielä Finlanders 40 vuotta -juhlakonsertti juontajineen.
Kunnianosoitus Finlandersin pitkälle uralle
Kesällä saamme kokea myös ainutlaatuisen palan Finlanders-historiaa. Oulussa järjestettävän Iskelmää ja Aurinkoa -uutuusfestivaalin lavalle nousevat yhtyeen perustajajäsenet Aarne Hartelin, Arto Nuotio, Jussi Lammela, Lasse Paasikko ja Risto Pahlama kunnioittamaan Finkkujen upeaa 40-vuotista taivalta.
Paimion teatterin -sivut täällä
Tutustu Finlandersin keikkakalenteriin täällä
Yhtyeen juhlavuoden tapahtumat näkyvät Finlandersin sosiaalisessa mediassa läpi vuoden:
Facebook | Instagram