Ikuinenkesä on täällä! Neiti Kesäheinä hitin takaa tunnettu yhtye tekee paluun uudistuneena duona

Aiemmin Intiaanikesä -yhtyeenä tunnetun uusi aikakausi starttaa uudella levytyssopimuksella

Ikuinenkesä duo valmistautuu uuden musiikin julkaisuun. Kuuntele maistiainen ”Älä Unohda” -singlestä tästä. Tapio Heinilän ja Johannes K:n muodostama pop-duo Ikuinenkesä on solminut levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa. Yhteistyön ensimmäinen julkaisu ”Älä unohda” näkee auringon huhtikuun lopulla ja on ensimmäinen maistiainen duon tulevista haikea rytmisistä pop-kappaleista.

Nimenvaihdoksen takana on halu uudistua.

”Intiaanikesä oli yhtye, Ikuinenkesä on duo. Seisomme kuitenkin ylpeästi aiemmin julkaistujen kappaleiden takana ja ne ovat myös tulevaisuudessa osa Ikuinenkesä-duon identiteettiä. Tähän projektiin on aina liittynyt uudistuminen siten, että kun olemme aloittaneet uutta, olemme olleet siinä pisteessä, että jonkin vanhan on kadottava”.

Ikuinenkesä on pop-duo, jonka musiikki on haikeampaa kuin elokuun viimeinen päivä. Musiikki tarjoaa introvertteja tarinoita ekstrovertin maailmaan. Tulevia julkaisuja on työstetty studiolla jo noin puolitoista vuotta.

”Lauluissamme on särkyneen mielen tuntua. Musiikkimme tarjoaa pakotietä ympäröivästä maailmasta ja sitä soundtrackia elämään niihin hetkiin, kun arki ei enää riitä. Joskus ajattelin, että musiikin tulee lohduttaa, mutta nyt olen sitä mieltä, että hyvä musiikki kantaa. Emme kuitenkaan pyri viitoittamaan musiikillamme kohti autuutta ja onnea vaan ennemminkin ääniaaltoja siihen, että vaikka tuntee olevansa yksin haavoineen, niin täällä on lukuisia muita, joilla on myös arpia”, duon vokalisti Johannes K. lisää.

Olemme valmistelleet tätä jo pian pari vuotta ja on mahtavaa päästä vihdoin esittelemään se yleisölle! Syksyllä päästään toivottavasti taas keikoille, niitä odotamme kovasti. PMMP:n sanoin ilolla otetaan vastaan koko show.” duo kertoo.

Johannes K:n ja Tapio Heinilän muodostaman duon suosuituimpiin kappaleisiin kuuluva, 2017 vuonna julkaistu, triplaplatinaa rikkonnut single Neiti Kesäheinä on kerännyt huikeat 15 miljoonaa streamia ja se on viettänyt Spotify top200 listalla yhteensä 1009 päivää. Ikuinenkesä somessa:
TikTok
Instagram