Arto Nuotio, Jussi Lammela & Hariolax löivät hynttyyt yhteen

Legendaarisen Hariolaxin tuntevat kaikki tanssimusiikin ystävät.

Yhtye nautti suurta suosiota tanssilavoilla jo 1980-luvulla, mutta koko kansan tietoisuuteen heidät toi lopulta Syksyn Sävel -kilpailu. TV-julkisuus auttoi levymyyntiä ja Hariolaxin toinen pitkäsoitto myi jo yli 15 000 kappaletta. Hariolax nähtiin televisiossa Lauantaitansseissa, Kevään sävelessä, Levyraadissa, Miss Suomi -finaalissa ja yhden kesän Hariolax kiersi myös MTV:n kesätanssibändinä.

Vuonna 2022 “uusvanha” kokoonpano lähti keikoille ja esiintymisiä alettiin tehdä silloin tällöin. Kysyntää on riittänyt ja tämä syksy toikin nyt ryhmään pieniä kokoonpanomuutoksia. Elokuussa mukaan tiimiin saatiin laulaja-rumpalin pestiin Jussi Lammela. Orkesterissa jo aiemmin solistina ollut Arto Nuotio saa näin tutun kaverin matkaan mukaan, sillä Artolla ja Jussilla on myös pitkä yhteinen Finlanders-historia.

– ”Meillä on kyllä siinä mukava tilanne, että saadaan tehdä töitä huvin vuoksi! Jussin mukaantulo tuo meille soiton lisäksi hienoja Finkkuhittejä ja tietysti paljon muita tanssittavia kappaleita. Pitkäaikainen toive, että kokoonpanossa on mukana kaksi kovan luokan torvensoittajaa tekee esiintymisistä nautinnollisia ja monipuolisia. Kari ”Kunu” Lehtomäellä on myös kahdenkymmenviiden vuoden kokemus Finlandersin riveissä. Toinen puhaltajamme Reijo ”Takku” Ylinen ja kosketinsoittajamme Arto Hyötyläinen muistetaan Seitsemän Seinähullua Veljestä -kokoonpanosta. Alkuperäisiä Hariolaxin soittajia ovat Hannu Pärssinen (basso) ja Jyrki K. Lehti (kitara). On todella mukavaa olla mukana tällaisessa ryhmässä. Tällä porukalla me todellakin nautitaan keikoista ja yhdessäolosta hyvien kavereiden kesken”, kuvailee Arto Nuotio.

– ”Olen nöyrästi kiitollinen, että sain kutsun Hariolaxin riveihin. Yhtyeen jäsenet ovat hyviä, vanhoja tuttujani ja arvostan heitä kaikkia suuresti. Arton ja Kunun kanssa on vielä bonuksena tuo pitkä Finlanders-historiakin. Laulupuolelle pystyn antamaan jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua. Odotan innolla kaikkea tulevaa”, kertoo tunnelmistaan Jussi Lammela.

Hariolax-kokoonpano:
Arto Nuotio, Jussi Lammela, Hannu Pärssinen, Jyrki Lehti, Kari Lehtomäki, Reijo Ylinen ja Arto Hyötyläinen.

Hariolaxin ohjelmistossa on aina helmeillyt hyvä tanssimusiikki sekä niin humoristiset esitykset kuin vakavampikin musiikki.

Keikkakalenteriin tästä.