Porin Teatterin Tulitikkutehtaan tyttö on valittu Tampereen Teatterikesän pääohjelmistoon
Esitykset nähdään Tampereen Teatterissa to 10.8. klo 20 ja pe 11.8.2023 klo 12.
Porin Teatterin päänäyttämöllä 25.1.2023 ensi-iltansa saanut kantaesitys TULITIKKUTEHTAAN TYTTÖ on valittu osaksi Tampereen Teatterikesän pääohjelmistoa.
Tampereen Teatterikesä kuuluu Euroopan merkittävimpiin teatterifestivaaleihin. Tänä vuonna festivaalia vietetään 7.-13.8.2023. Pääohjelmiston esityksissä käsitellään muun muassa luontoa ja sen tulevaisuutta sekä ihmisyyttä, yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden kokemuksia. Festivaalin esitykset on valinnut Tampereen Teatterikesän taiteellinen johtoryhmä yhdessä toiminnanjohtajan kanssa.
Edellisen kerran Porin Teatterin produktio on ollut mukana Tampereen Teatterikesässä 26 vuotta sitten, vuonna 1997, jolloin festivaaleilla esitettiin Jouko Turkan ohjaama Täysin tyydytetty nainen.
Jarno Kuosan ohjaama tarina tulitikkutehtaan tytöstä tarkastelee vilpittömän ja hyvää toivovan ihmisen sekä epäoikeudenmukaisen maailman välistä jännitettä. Näytelmä on kuorrutettu elokuvallisella visuaalisuudella, kauneudella ja huumorilla, joka auttaa katsojaa asettautumaan tunteita herättävien teemojen äärelle. Esitys on ensimmäinen näyttämösovitus Aki Kaurismäen elokuvasta (1990), joka on palkittu mm. Berliinin elokuvajuhlilla sekä neljällä Jussi-palkinnolla.
Tulitikkutehtaan tytön esitysperiodi Porin Teatterissa päättyi 6.5.2023. Näytelmä keräsi yhteensä 3.265 katsojaa 15 esityksessään.
Lisätietoa Porin Teatterin vierailusta Tampereella: https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/tulitikkutehtaan-tytto/