JANNA julkaisi puhuttelevan singlen "Onnistu elämään"

Jannan julkaisema single Onnistu elämään käynnisti uuden albumiprojektin

Janna on käynnistänyt seuraavan albumiprojektinsa 5.1 julkaistulla singlellä Onnistu elämään. Kappaleella Janna käsittelee ulkonäköpaineita, kateutta, riittämättömyyttä ja muita haasteita, joita kuka tahansa meistä voi tänä päivänä tuntea. Tarttuva biisi tarjoaa runsaasti samaistumispintaa, mutta myös lohtua näiden haasteiden kanssa painiskeleville. Kappale on resonoinut jo ennakkoon erinomaisesti Jannan keikoilla ja some-kanavissa. Onnistu elämään on Jannan, Saara Törmän ja Aku Rannilan käsialaa. Tuotannosta vastasivat Skywalk ja Joonas Angeria.

Janna kertoo biisin taustoista näin:

Biisi sai alkunsa jo 2020 Saaran ja Akun kanssa heidän mökillään Järvenpäässä. Kappale kertoo niistä paineista, joita me kaikki varmasti koetaan tässä nykymaailmassa, jossa asetetaan usein mahdottomat odotukset elämälle. Meijän pitäs olla uskomattoman hyviä kaikessa, mutta kuitenkin tehään kaikki aina jotenkin väärin. Vähemmästäkin joskus tuntuu siltä ettei onnistu elämään. Toivon että tää biisi muistuttaa siitä, että puhuttais itellemme kauniimmin eikä verrattaisi omaa elämää muiden elämiin. Jokainen kelpaa just sellaisena kuin on.

Janna julkaisi ensimmäisen, omaa nimeään kantavan, suomenkielisen albuminsa vuonna 2014. Levy nousi suoraan Suomen virallisen listan sijalle 1 ja albumilta lohkaistut singlet menestyivät hyvin radiolistalla. Jannan toinen albumi Spektri julkaistiin vuonna 2018 ja se on ylittänyt platinarajan. Viime syksynä artisti ihastutti Vain elämää – sarjassa vaikuttavilla ja ennakkoluulottomilla biisiversioillaan. Vuosi 2024 tuo mukanaan artistilta runsaasti uutta musiikkia ja keikkoja.

www.tiktok.com/@janna

www.instagram.com/janna