Haapasalolta toinen soolo-EP sekä tunteisiin pureutuva single ja video Vihainen ja haavoittuva
Kappale kertoo kiusaamisen jättämistä jäljistä
Happoradion kitaristina tunnetuksi tullut laulaja ja lauluntekijä Haapasalo julkaisi viime vuoden puolella soolo-EP:n, kun Happikset jäivät tauolle. Jatkoa seuraa nyt neljästä kappaleesta koostuvan EP2:n muodossa. Kärkibiisiksi on nostettu single Vihainen ja haavoittuva, joka kertoo kiusaamisen jättämistä jäljistä.
”Vihainen ja haavoittuva kertoo siitä, miten kiusatuksi tuleminen ja eletty elämä voi vaikuttaa tuhoavasti aikuisen elämään, tähän hetkeen”, Haapasalo toteaa.
Monitaituri Haapasalo on jälleen säveltänyt, sanoittanut, soittanut, laulanut, tuottanut, miksannut ja julkaissut kaikki kappaleensa itse. Vihainen ja haavoittuva -kappaleen musiikkivideon tuotannossa apuna oli Ville Huuri.
Haapasalo kuvailee kesällä kuvattua videotaan seuraavasti:
”Videossa seikkailevat loukatun ihmisen kaksi puolta: elämälle vihainen ja paikkaansa maailmassa etsivä haavoittunut kaveri.”
Soolomusiikkia on luvassa loppukeväästä vielä lisää, kun artisti julkaisee kolmannen soolo-EP:n.