A.W. Yrjänä julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan
Kuuntele Juuret tästä
CMX-yhtyeen keulahahmona suomalaisille tutuksi tullut A.W. Yrjänä julkaisee jo viidelle eri vuosikymmenelle ulottuneen levytysuransa ensimmäisen sooloalbumin perjantaina 15. maaliskuuta 2024. Levy julkaistaan Yrjänän pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Gabi Hakasen Vallila Music House levy-yhtiön kautta.
2.2 julkaistiin levyn ensimmäinen single Juuret.
”Albumista oli tulossa melko tummasävyinen. Halusin kirjoittaa myös valon kevyemmistä sävyistä, ja syntyi laulu elämänmittaisesta rakkaudesta ja katoavaisuuden kauneudesta”, Yrjänä kertoo.
Yrjänä on työstänyt levyään viime syksystä lähtien tuottaja Erno Laitisen kanssa Inkfish studioilla Helsingissä. Heliografi-albumi julkaistaan lp- ja cd-formaateissa sekä striimauspalveluissa ja levyn ennakkomyynti on alkanut tänään. Lista levyä ennakkoon myyvistä kaupoista löytyy täältä.
Albumin nimi Heliografi merkitsee valolla kirjoittamista.
”Kun kirjoitetaan valolla, kirjoitetaan myös varjolla. Valon ja varjon välimaastosta löysimme musiikkia, jota tehdessämme tunsimme olevamme yhtä aikaa sekä kotona, että vieraassa maassa. Laulut ottivat meitä käsistä ja veivät, minne mielivät.”
”Minulle laulujen kirjoittaminen on elämänmittainen työ. Matka olemisen arvoitukseen ja ympäröivään kulttuuriin. Toisinaan herkkää kuulostelua, joskus rajojen rikkomista. Parhaimmillaan kurkottamista tuntemattomaan. Tekstin ja musiikin liitto on muoto, jolla voi tutkailla alueita, joihin muilla kommunikaation muodoilla ei pääse”, Yrjänä jatkaa.
A.W. Yrjänä – Heliografi (Vallila Music House)
1. Olisipa tie
2. Ketju
3. Varjoihmiset
4. Juuret
5. Viisastenkivi
6. Isabel, Isabel
7. Tuonen tyttö
8. Korvaamaton
9. Jumalahjo
10. Heliografi
11. Taivaanvalaja (Digi bonus track)
Heliografi-työryhmä:
A.W. Yrjänä – laulu
Erno Laitinen – kitara, koskettimet, laulu
Jarmo Saari – kitara, kellopeli, viola da gamba, theremin
Jussi Kinnunen – basso, laulu
Oscar Gräsbeck – piano, koskettimet, laulu
Jakke Saarinen – rummut, perkussiot
Tapani Rinne – sopraanosaksofoni, bassoklarinetti
Mikko Mustonen – pasuuna
Antti Hevosmaa – trumpetti
Kikke Heikkinen – laulu
Albumin julkaisun jälkeen Yrjänä lähtee yhtyeineen 12 keikkaa kattavalle kiertueelle. Heliografi-kiertueen lipunmyynti on käynnissä nyt.
Heliografi-klubikiertue 2024
Ke 03.04. Helsinki, Tavastia-klubi
To 04.04. Tampere, Tavara-asema
Pe 05.04. Porvoo, Taidetehdas
La 06.04. Jyväskylä, Lutakko
To 11.04. Turku, Logomo Teatro
Pe 12.04. Hämeenlinna, Suisto
La 13.04. Lahti, Finlandia-klubi
To 18.04. Tuusula, Krapin paja
Pe 19.04. Kuopio, Maxim
La 20.04. TBA
Pe 26.04. Joensuu, Kerubi
La 27.04. Espoo, Sellosali
A.W. Yrjänä somessa:
Instagram