HUHUN debyyttisingle on ylistys ystävyydelle
Huhun "Maailma on helpompi kohdata" julkaistiin 24.5
Uusi pop-duo Huhu on julkaissut debyyttisinglensä ”Maailma on helpompi kohdata”. Kesäinen biisi kertoo ystäväporukoista: pitkään rinnalla pysyneistä ihmisistä, joiden kanssa on saanut jakaa lämpimät myötätuulet ja seinää päin taklaavat puhurit.
”Me ollaan tunnettu Aten kanssa lähes 20 vuotta ja nähty toistemme kompastumiset ja onnen hetket. Se jos joku on hyvä syy startata Huhun elämä laululla ystävyydestä”, kertoo Huhun solisti Janne ja jatkaa: ”Biisi syntyi eräällä mökkireissulla, kun puhuimme siitä, miten kiitollinen omista ystävistä saa olla. Vaikka aikuisena ystävyyttä pitää valitettavan usein aikatauluttaa, niin onneksi hyvien ystävien kanssa pystyy aina jatkamaan siitä, mihin juttu viimeksi jäi.”
Huhu on isojen melodioiden ja voimakkaiden tunteiden pop-duo, joka koostuu solisti Jannesta ja kitaristi Atesta. Yhtye ammentaa biiseihinsä teemoja omasta elämästään, aiheita, jotka puhuttelevat 2020-luvun nuoria aikuisia. Viimeisen silauksen kappaleisiin tuovat Aki Sihvosen tyylikkäät tuotannot.
Biisejä Huhulla on demokansiossaan runsaasti ja lisää musiikkia duolta saadaan jo kesän jälkeen.