Lukas Leon katosi kolmeksi vuodeksi ja palaa nyt uudella musiikilla

Kuuntele Bansky tästä. Lukas Leon palaa musiikin pariin lähes kolmen vuoden julkaisu tauon jälkeen. Artisti julkaisi kolmannen albuminsa PIMEE vuonna 2021. Tulevana perjantaina Lukas Leon julkaisee Banksy nimisen singlen, joka avaa artistin ajatusmaailmaa ja ajankuvaa. Lukas Leon tunnetaan teknisesti taitavana räppärinä ja tarinankertojana.

Mun elämä muuttu silmänräpäykses 2018 ku mun debyyttilevy saavutti isosti huomiota. Sen jälkee tein putkeen kolme albumii ja samalla rundasin ympäri suomee keikoilla. Keväällä 2020 maailman pysähtyminen pakotti mutkin pysähtyy ku ei voinu käydä keikoil eikä studiol. Silloin hiffasin et oon väsyny ja pitäis chillaa. Halusin kuitenki tehdä silloin aluilleen laitetun PIMEE albumin valmiiks. Keväällä 2021 kun albumi oli julkaistu, ni tajusin et mun meininki on kyl ollu nimenomaa PIMEE ja synkkä viimeisen vuoden ajan. Silloin halusin ottaa taukoo graindaamisesta ja vaa chillaa hetken. Tauolla pääsin keskittymään omaan hyvinvointiin ja luomaan uutta musaa rauhassa. En halunnu määritellä mitään aikaa mun tauolle vaan päätin et tuun takas sit ku tuntuu hyvältä. Nyt tuntuu silt et vois olla aika!” – Lukas Leon.

Lukas Leonin ura alkoi menestyksekkäästi vuonna 2018, kun hän julkaisi platinaa striimanneen debyyttialbuminsa Simba. Menestystarina sai jatkoa elokuussa 2019, jolloin ilmestyi platinaa striimannut kakkosalbumi . Kolmas albumi PIMEE julkaistiin helmikuussa 2021, jonka jälkeen artisti jäi tauolle. Lukas Leonin tunnetuimpia singlejä ovat artistin jättihitiksi noussut XTC yli 20 miljoonalla striimillä, tuplaplatinaa striimannut Rooma feat. Etta, HENDRIX feat. Aleksanteri Hakaniemi sekä Edustaa viidellä miljoonalla striimillä. Lukas Leon on teknisesti lahjakas riimittelijä, jolle Eminem on yksi suurimmista esikuvista. Energisestä live-esiintymisestään tunnettu Lukas Leon on 26-vuotias Itä-Vantaan kasvatti ja Liiga Music -levy-yhtiölle ensimmäinen sopimuksen tehnyt artisti.

 

Lukas Leon somessa:
Instagram
TikTok