Page 8 - SuomiViihde 3/2024
P. 8

taa varmasti myös kokoonpanomme läsnäolo ja  myönsi 2023 Vuoden raportoija -tunnustuksen

        iloinen tekeminen, jossa hyvä fiilis tarttuu tans- Antille ja niin edelleen. On siis monta syytä olla

        sijaan, Antti miettii.                                                  erityisen kiitollinen juuri nyt.

          Vuonna 2019 Ahopelto jätti kokonaan sähkö-                              -    Kiva juttu on se, että väki käy meidän kei-
        asentajan työt ja heittäytyi unelma-ammattiin- koilla ja he lähtevät hymyssäsuin keikalta kotiin.

        sa täysillä. Panostukset alkoivat näkyä yhä sel- Tulevaisuuden näkymät ovat todella positiiviset,

        keämmin - Syksyn Sävel 2021 -kilpailussa Antti  ensi vuosi on myyty jo lähes loppuun, Antti iloit-

        oli  kolmas  kappaleella  Sydänpimeää.  Vuotta  see koko ryhmänsä puolesta.
        myöhemmin yleisö valitsi Antin Vuoden miesar-                             Antti Ahopellon uusin albumi Rakkaus ei oo

        tistiksi Tanssin Tähdet -äänestyksessä. Teosto  elokuvaa ilmestyi kesällä 2023.


                                                                                                                     KUVA: TITTA HOLANNE



        Jarkko Yli-Sikkilä



        Jarkko Yli-Sikkilä  &  Soiva  Orkesteri

        koostuu neljästä pohjalaisesta pitkänlin-
        jan muusikosta, joiden juuret ovat syväl-

        lä suomalaisessa tanssimusiikissa.  Jar-

        kon laulu-ura sai kipinänsä jo 1980-luvun

        loppupuolella ja vuosien aikana Jarkko
        ehtikin olla mukana monissa eri kokoon-

        panoissa. Elämä ja työt veivät kuitenkin

        mennessään ja vaikka musiikki kulki mu-

        kana, sen esittämiseen tuli pitkä tauko.
          Kotikonnuille paluun myötä 2000-luvun

        alkupuolella avautui uudelleen mahdol-

        lisuus ahkerampaan keikkailuun, mutta

        vielä silloinkin sai keikkaelämä väistyä
        lapsiperhearjen sekä muiden töiden tiel-

        tä.

          Nykyisin  Jarkko  keikkailee  ahkerasti

        Soiva Orkesterin kanssa. Soittamisen rie-
        mu ja esiintymisen nälkä on vienyt tätä

        kokenutta ryhmää tanssikansan pariin ja

        viihdetilaisuuksiin ympäri Suomen.

          -    Tulevaisuudesta me ei suuria haa-
        veilla, naurahtaa Jarkko.

          -    Ollaan poikien kanssa aikoinamme









               ” Ollaan poikien kanssa aikoinamme päätetty, että niin kauan


                  kierretään kun yleisö jaksaa Soivan tahdissa pyörähdellä ja


                miehillä esiintymisen paloa riittää. Tässä hetkessä on parasta

               se, että pääsen toteuttamaan haavettani tehdä työtä musiikin


               parissa. Saan tehdä hommia hyvien tyyppien ympäröimänä ja


                                                ympäristössä, jossa viihdyn. ”









        päätetty, että niin kauan kierretään kun yleisö  esiintymisen paloa riittää. Tässä hetkessä on

        jaksaa Soivan tahdissa pyörähdellä ja miehillä  parasta se, että pääsen toteuttamaan haavet-



        8      SuomiViihde-verkkolehti 3/2024
   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13