Pihlaja purki ahdistuksensa maailmantilanteesta uudelle kappaleelle 'Kaikki järjestyy'

”Aina pohditaan, että voiko musiikilla muuttaa maailmaa. Vaikkei sillä kaikkia kriisejä voidakaan ratkoa, uskon siihen, että musiikilla on isompi voima kuin ymmärretäänkään”

Kuuntele 'Kaikki järjestyy' tästä Suomen artistikentän kuumimpiin nimiin kuuluva Pihlaja julkaisi uuden singlen Kaikki järjestyy. Parhaillaan kolmatta albumiaan tekevä artisti ja lauluntekijä on uudella singlellään aiempaa herkemmissä ja pohdiskelevimmissa tunnelmissa.

Viime aikoina oon kyseenalaistanut mikä merkitys on ylipäänsä artistiudella ja musiikin tekemisellä, kun maailman tilanne tuntuu päivä päivältä hullummalta. Tän biisin syntyhetkellä tuntui vaikealta tehdä jotain bile- tai parisuhdebiisejä, joten päätin purkaa mun ajatukset ja ahdistuksen tähän kappaleeseen. Biisi syntyi nopeasti ja tuntui, että nyt jos koskaan on aika julkaista tämä.

Aina pohditaan, että voiko musiikilla muuttaa maailmaa. Vaikkei sillä kaikkia kriisejä voidakaan ratkoa, uskon siihen, että musiikilla on isompi voima kuin ymmärretäänkään. Oikea biisi oikeassa hetkessä voi muuttaa yksittäisen ihmisen näkökulmaa ja sitä kautta vaikuttaa isostikin. Tämän biisin tekeminen tuntui mulle merkitykselliseltä ja toivon, että myös kuulijoille tän biisin kautta voi olla helpompi käsitellä omia fiiliksiä maailman tilasta.” Pihlaja kertoo.

Pihlaja on artisti ja lauluntekijä, jonka kappaleita on kuunneltu Spotifyssa yli 40 miljoonaa kertaa. Pihlaja julkaisi viime syksynä toisen albuminsa Paha Barbi, joka on striimannut kultaa ja jonka kaikki kuusi singleä nousivat Spotify-listan top30:een. Viime vuoteen mahtui myös yksi vuoden isoimmista hiteistä, Ettan kanssa yhdessä tehty Bändäri, jota on kuunneltu tuplaplatinaan oikeuttavat yli 8 miljoonaa kertaa.

Tänä vuonna Pihlaja on julkaissut kultasinglen Mama sano, niin ikään kultaa striimanneen yhteiskappaleen Sisko ABREU:n kanssa. Lisäksi artisti on featannut Jami Faltinin platinasinglellä ALAX? sekä Gasellien ja ANI:n albumeilla. Pihlajan tunnetuimpia kappaleita ovat platinaa striimanneet Tatuoitu, Pojat feat. Yeboyah ja Picasso feat. costee. Pihlaja on ollut ehdolla Emma Gaalassa molemmilla albumeillaan.

 

Pihlaja somessa:
Instagram
TikTok
Facebook