Apocalypticalta jymy-yllätys – Cliff Burton mukana julkaistulla The Call of Ktulu singlellä!

Maailmanlaajuisesti odotettu Apocalyptica Plays Metallica vol. 2 -albumi julkaistiin kesäkuun alussa

Apocalyptican menestyksekkään uran vuonna 1996 käynnistänyt Plays Metallica by Four Cellos -albumi sai 7.6  toisen osansa, Apocalyptica Plays Metallica vol. 2 -albumin, jonka myötä Helsingin Sibelius-Akatemian kasvatit palaavat juurilleen, ja saattavat lähes 30-vuotisen syklin päätökseensä.

Uudella albumilla myös Metallica on hienosti esillä, sillä ylistävän vastaanoton saaneilla singlelohkaisuilla on kuultu vierailijoina yhtyeen jäseniä. Ensimmäisellä julkaistulla, The Four Horseman -singlellä basson varressa on Robert Trujillo. Toukokuussa julkaistulla One-kappaleella taas on mukana Trujillon lisäksi myös itse James Hetfield!

Metallimaailmaa eniten kohahduttava julkistus saatiin kuitenkin tänään, kun Apocalyptica ilmoitti albumin viimeiseksi singleksi Ride The Lighting -albumilta löytyvän The Call of Ktulu -kappaleen. Biisillä on mukana Metallican legendaarinen perustajajäsen, vuonna 1986 bussionnettomuudessa traagisesti kuollut basisti Cliff Burton. Kappaleessa on käytetty Burtonin alkuperäistä bassoraitaa.

Olen oppinut elämästä sen, että hullut ideat ovat aina kokeilemisen arvoisia, joten soitin Lars Ulrichille. Hän sanoi rakastavansa sitä, että ajattelemme aina laatikon ulkopuolelta! James Hetfield rakasti ajatusta, kuten myös eräs Cliffin läheinen sukulainen jonka tapasin.

Tämän kappaleen parissa työskentely oli henkinen kokemus. Halusimme kohdella sitä täydellä kunnioituksella. Meille merkitsi paljon, kun Cliffille läheiset ihmiset sanoivat, että hän olisi rakastanut sitä”, Apocalyptican perustajajäsen Eicca Toppinen kertoo.

Apocalyptica Plays Metallica vol. 2 -albumi on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi. Tuottajana on toiminut bändin pitkäaikainen yhteistyökumppani ja studiovelho Joe Barresi (Queens of the Stone Age, Soundgarden, Nine Inch Nails, Tool). Julkaisijana toimii Throwdown Entertainment.

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuvan Apocalyptican uutta albumia juhlitaan arvoisellaan tavalla Helsingin jäähallilla lauantaina. Keikka on samalla osa koko kaupungin valtaavaa Metallica Takeover -viikonloppua. Apocalyptica Plays Metallica Vol. 2 -kiertue saa lähtölaukauksensa tänä lauantaina Helsingin jäähallilta, jonka jälkeen on luvassa lähes viisikymmentä, pääasiassa Eurooppaan sijoittuvaa konserttia. Katso kaikki päivämäärät täältä.

Apocalyptica Plays Metallica Vol. 2 -kappalelistaus:
1. Ride The Lightning
2.St. Anger
3.TheUnforgiven II
4.Blackened
5.The Call of Ktulu (in memory of Cliff Burton)
6.The Four Horsemen (ft. Rob Trujillo)
7.Holier Than Thou
8.To Live Is To Die
9.One (ft.. James Hetfield)
10.One (Instrumental)

APOCALYPTICA | INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY