Aleksanteri Hakaniemen uusi single Eka tai toka kommentoi nykypäivän deittailukulttuuria

Kuuntele Eka tai toka tästä Eka tai toka on neljäs single laulaja-lauluntekijä Aleksanteri Hakaniemen tulevalta neljänneltä albumilta. Kappale on tarina epäterveestä parisuhteesta, jossa toinen osapuoli pitää kertojaa epätietoisuudessa suhteen tilasta ja tulevaisuudesta. Musiikillisesti biisissä kuuluu vahvasti Aleksanterin uran alkupään tutut pop-ainekset, mutta mukaan keitokseen on heitetty myös elämänkokemuksen myötä matkaan tarttuneita uusia mausteita.

Aleksanteri kertoo vetäytyneensä alkuvuodesta mökille keskelle Taavetin metsiä kirjoittamaan lauluja. Pian hän huomasi, että useimmat mökillä syntyneistä lauluista käsittelivät pelkoa siitä, ettei hän löydä koskaan ketään. Yksi näistä kappaleista oli Eka tai toka.

“Nykyään deittailu on kilpailua. Deittisovellukset tarjoavat aina vaan parempia vaihtoehtoja, joten miksi pysähtyä kenenkään kohdalla? Tuntuu siltä, että tylsyyttä ja ihmisyyttä ei siedetä siinä missä dopamiinia ja äksöniä puolestaan haalitaan. Luin, että pahin virhe deittisovellukseksessa on avata keskustelu kysymällä ‘mitä kuuluu?’. Siihen ei kuulemma kukaan jaksa vastata. Ne, jotka suostuivat näkemään, sanoivat ekoilla treffeillä, että näkevät muitakin. Väitin sen olevan ok”, Aleksanteri kertoo kokemuksistaan.

“Tunnen olevani poptrubaduurina vahvasti omalla maalla. Artistina saan kilpailla jatkuvasti huomiosta, mutta - kuten kappaleessakin lauletaan - pyrin uskomaan, että ‘aina on mua parempii, vahvempii, kauniimpii tai rikkaampii, niin ei oo muita mun tapasii’.”

 

Aleksanteri Hakaniemi kesä 2024

13.7. Katismaan Saari, Säkylä
25.7. Lillan Hotel & Kök, Tampere
27.7. Paat Pub, Luvia
9.8. Pub Juoma, Valkeakoski
9.8. Tori, Lahti
10.8. Yksityistapahtuma

*bändikeikkoja

Aleksanteri Hakaniemi somessa:
Instagram
TikTok
Facebook