TUULI - Ekaa kertaa

Kuuntele Ekaa kertaa tästä Tämän hetken suosituimpiin artisteihin lukeutuva TUULI julkaisi 23.8 viimeisen singlelohkaisun Ekaa kertaa myöhemmin tänä syksynä julkaistavalta albumiltaan.

"Ekaa kertaa on biisi aidosta rakkaudesta, jossa ajatus onnellisesta lopusta ja yhteisestä tulevaisuudesta tuntuu mahdolliselta. Samaan aikaan kuitenkin huomaa miettivänsä onko toinen vielä vierellä vuosien ja vuosikymmenien päästä, kun alkuhuuma on ohi”, TUULI kertoo.

TUULI palasi näyttävästi uudella musiikilla viime vuonna ja julkaisi elokuussa odotetun W1NDY SEASON -albuminsa, joka on striimannut 17,3 miljoonaa striimiä, ylittäen kultalevyn rajan. Tammikuussa hän starttasi uuden albumiprojektin julkaisemalla uransa henkilökohtaisimman singlen Kevlar, tämän jälkeen Sytkäri feat. AHTI, joka saavutti suuren suosion yltämällä Spotify Top50-listalle #2, molempien kappaleiden striimatessa kultaa. Viimeisimpänä julkaisuna Lähellä, joka on vuoden 2024 virallinen kesäkumibiisi sekä heinäkuussa julkaistu Yliajattelen sua.

Omien julkaisujen sivussa TUULI on featannut Jore & Zpoppa Heikkouteni -kappaleella, joka on striimannut tuplaplatinaa sekä T Swoopin kappaleella Sun aika.

Kesällä TUULI:lla on ollut kiireinen keikkakesä ympäri Suomea festareilla ja tapahtumissa. Syksyllä hän aloittaa albumikiertueen, josta lisää myöhemmin.

Albumikiertue julkaistaan myöhemmin!

TUULI somessa:
Instagram
TikTok