Pekka Tiilikainen & Beatmakers julkaisee Espanjassa äänitetyn livelevyn

Juurevan kitarabeatin kirkkainpaan kärkeen lukeutuva Pekka Tiilikainen & Beatmakers on tänä vuonna ahkeroinut paitsi keikkarintamalla, myös äänitejulkaisujen saralla. Huhtikuun lopussa julkaistiin uusi studioalbumi Sellainen maailma, kesäkuun lopussa yhteissingle Vanha vaja/Old Barn tanskalaisen Hola Ghost-yhtyeen solisti Peter Sandorffin kanssa ja nyt syksyyn on luvassa rockaava livealbumi Live in Spain.
Live in Spain on äänitetty viime lokakuussa yhtyeen Espanjan keikkojen yhteydessä Fuengirolassa. Rock´n´roll- ja rockabilly-vaikutteet ovat selkeästi esillä yhtyeen live-esiintymissä ja julkaisun tarkoitus onkin tuoda esiin sitä puolta joka ei studiolevyiltä samalla tavalla välity. Vaikka livejulkaisu tuleekin saataville jo syyskuun puolella, juhlitaan sen julkaisua samassa paikassa missä se on äänitettykin eli Espanjan Aurinkorannikolla lokakuun alussa.

 

Facebook