Kolme tanssilavojen tähteä, Suvi Karjula, Kati Narvanmaa ja Reeta Saranpää, lähtevät suomalaisten jazziskelmien helmien myötä mittavalle kiertueelle maaliskuussa.

Kiertue alkaa 5. maaliskuuta Seinäjoelta ja päättyy 29.3. Helsinkiin. Muut paikkakunnat ovat Ylivieska, Oulu, Rovaniemi, Kuusamo, Hyvinkää, Lahti, Mikkeli ja Joensuu.

KuiskatenSuomi jazziskelmän helmiä -nimisellä kiertueella solisteja säestää Pekka Oravuon kuusihenkinen yhtye. Konserteissa kuullaan monia ikivihreitä ja tuntemattomimpiakin lauluja, joiden alkuperäiset versiot ovat tulleet tunnetuiksi muiden muassa Vieno Kekkosen, Annikki Tähden, Brita Koivusen, Carolan, Laila Kinnusen, Pirkko Mannolan ja Harmony Sistersin esittäminä.

Suvi Karjula on tullut tunnetuksi menestyksestään Tangomarkkinoilla sekä monivuotisesta urastaan muun muassa In the Moodin solistina. Kati Narvanmaa on puolestaan valloittanut tanssilavoja ympäri Suomen Kuiskaus-yhtyeensä kera. Narvanmaa on nähty myös konserttilavoilla Ikkunaprinsessat-esityksessä. Reeta Saranpää esiintyi pitkään Lumo-yhtyeen laulajana ja viulistina. Saranpää ja Karjula on nähty myös yhteiskeikoilla.

Sydän auki suuria sävellyksiä ja tarinoita kohti. Let’s make Suklaasydän great again!, toteavat yhteistuumin Karjula, Narvanmaa ja Saranpää.

 

Kuiskaten – Suomi-jazziskelmän helmiä -kiertue:

5.3. Seinäjoki, Seinäjokisali

6.3. Ylivieska, Kulttuurikeskus Akustiikka

7.3. Oulu, Pohjankartanon sali

8.3. Rovaniemi, Korundi

9.3. Kuusamo, Kuusamotalo Oulankasali

25.3. Hyvinkää, Hyvinkääsali

26.3. Lahti, Finlandia-klubi

27.3. Mikkeli, Mikaeli

28.3. Joensuu, Carelia-sali

Lipunmyynti ja tuotanto: https://magnumlive.fi/liput/