KUUMAAN areenakiertueen lämppärinä nähdään PILVET PILVET

pilvet pilvet avaa KUUMAAn Maasta kuuhun -areenakiertueen keikat – tulokasyhtyeen seuraava single ole mun virheeni julkaistiin 20.9.

Viime vuoden syyskuussa debytoinut pop-yhtye pilvet pilvet on kuluneen vuoden aikana julkaissut neljä singleä, keikkaillut aktiivisesti ja onnistunut keräämään jatkuvasti kasvavan ja vankan fanipohjan. Heidät on nähty muun muassa loppuunmyydyn Semifinalin lavalla sekä ensimmäisellä festarikeikallaan Provinssissa. Nyt yhtye ottaa harppauksen suuremmille lavoille lähtiessään lämmittelemään historiallisen menestyksekkäästä vuodesta nauttivan KUUMAAn Maasta kuuhun -areenakiertuetta. pilvet pilvet kommentoi kiertueelle lähtemistä seuraavasti:

Ollaan ihan älyttömän innoissamme ja kiitollisia tästä mahdollisuudesta! KUUMAA on ollut meille tavallaan isovelibändi, joka on tukenut meitä alusta asti. Emme voisi olla onnellisempia tulevasta, odotetaan malttamattomana marraskuuta ja keikkoja!”

Tämän hetken kiinnostavimpiin tulokasyhtyeisiin lukeutuva pilvet pilvet julkaisee ensi viikon perjantaina seuraavan singlensä ole mun virheeni. Yhtyeen solisti Kosti Koskinen vastaa tuttuun tapaan kappaleen sanoituksesta, ja sävellys on syntynyt koko yhtyeen voimin. Tuotannosta vastaa ruotsalainen Kim Wennerstöm.

Johanna Kustannukselle kiinnitetyn pilvet pilvet -yhtyeen muodostavat Kosti Koskinen (laulu), Touko Koivusaari (laulu, kitara), Onni Lehtinen (laulu, basso), Milan Marttiini (laulu, koskettimet) ja Kalle Karimo (laulu, rummut). Runsailla stemmoilla ja orgaanisilla soittimilla varustettua pop-musiikkia esittävältä bändiltä on saatu tähän mennessä singlet unta, siinä sua suudellut, hajoan ja tarkoitus.

 

KUUMAA: Maasta kuuhun -kiertue

Pe 1.11. Turku, Gatorade Center
La 2.11. Espoo, Metro Areena / LIPPUJA JÄLJELLÄ RAJOITETUSTI
Pe 8.11. Jyväskylä, LähiTapiola Areena / LIPPUJA JÄLJELLÄ RAJOITETUSTI
La 9.11. Lahti, Isku Areena / LOPPUUNMYYTY
Pe 15.11. Kuopio, Olvi Areena / LIPPUJA JÄLJELLÄ RAJOITETUSTI
La 16.11. Oulu, Energia Areena
Pe 22.11. Tampere, Nokia Arena / LOPPUUNMYYTY

Kiertue on S/K18.

Liput myynnissä osoitteessa maastakuuhun.fi

pilvet pilvet somessa:
TikTok / Instagram