Suuri Finnhits 50 vuotta -kiertue käynnistyy marraskuussa – Nina Tapio, Annika Eklund, Tomi Metsäketo ja Sami Hintsanen ikivihreiden tähtinä!

Suomen suosituimmista kevyen musiikin lauluista koostuvien Finnhits-kokoelmien ensijulkaisuista tulee kuluneeksi tänä vuonna 50 vuotta.

Merkkivuoden kunniaksi käynnistyy marraskuussa laaja juhlakiertue, jossa näitä ikivihreitä lauluja tulkitsevat Nina Tapio, Annika Eklund, Tomi Metsäketo ja Sami Hintsanen.

Kiertue käynnistyy Tampere-talosta 13.11 ja päättyy Oulun Madetojan saliin 30. marraskuuta. Solisteja säestää kapellimestari Jari Puhakan johtama juhlaorkesteri.

Yhteensä yli miljoonan kappaleen myynnin Finnhitsit kokosivat 1970- ja 1980-luvuilla suomalaiset suosikkikappaleet huippulaulajien tulkintoina kansan sydämiin. Finnhitsien pääpaino oli kansainvälisten hittien suomennetuissa versioissa, mutta mukaan otettiin myös muun muassa Syksyn sävelen ja Eurovision laulukilpailujen karsintoihin osallistuneita kotimaisia kappaleita.

Yksittäisiä Finnhits-albumeita myytiin parhaimmillaan yli 150 000 kappaleen määriä. Kaikkiaan albumeita julkaistiin 1970-luvulla kymmenen sekä vuosina 1980 ja 1981 yhteensä neljä.

On hienoa päästä juhlistamaan näin upean kokoelman juhlavuotta. Olemme esittäneet konserteissamme aiemminkin satunnaisesti Finnhitsien lauluja, mutta nyt saamme viettää niiden kanssa kokonaisen kiertueen, iloitsevat Nina Tapio ja Annika Eklund.

Tulemme tarjoamaan todellisen hittikimaran kaikille tuttuja ikivihreitä iskelmiä. Luvassa on myös muutamia yllätyksiä, Tomi Metsäketo ja Sami Hintsanen kertovat.

Finnhits 50 vuotta -kiertueen liput maksavat alkaen 59 euroa, ja ne ovat jo myynnissä lippukaupoissa.

Finnhits 50 vuotta – Juhlakiertue:

KE 13.11. Tampere-talo, Tampere

TO 14.11. Kulttuuritalo, Helsinki

PE 15.11. Paviljonki, Jyväskylä

LA 16.11. Sibeliustalo, Lahti

KE 20.11. Promenadisali, Pori

PE 22.11. Verkatehdas, Hämeenlinna

LA 23.11. Lappeenranta-sali, Lappeenranta

KE 27.11. Logomo, Turku

PE 29.11. Musiikkikeskus, Kuopio

LA 30.11. Madetojan sali, Oulu

Tuotanto: United Festivals.