Annika Eklundin kiireisen loppuvuoden kruunaa 25. lokakuuta julkaistava Jääkauden jälkeen -niminen albumi.

Marraskuussa Eklund lähtee puolestaan yhdessä Nina Tapion, Tomi Metsäkedon ja Sami Hintsasen kanssa yhdentoista konsertin Finnhits-juhlakiertueelle ympäri Suomen.

Eklundin uudelta albumilta julkaistiin albumin nimeä kantava single, Jääkauden jälkeen, perjantaina 4. lokakuuta. Kyseessä on Tommi Kaleniuksen säveltämä ja Jaakko Linnovaaran sanoittama tunnelmallinen ja toiveidentäyteinen kappale.

Jääkauden jälkeen on Eklundin seitsemäs studioalbumi, ja hänen edellisestä julkaisustaan, Missä on mun Strömsö?, on kulunut jo kaksitoista vuotta. Lokakuun lopussa ilmestyvällä albumilla on seitsemän jo diginä julkaistua singleä ja kolme vielä julkaisematonta kappaletta. Albumin lauluista suurin osa on Pekka Rajamäen tuottamia. Mukana on myös muun muassa Esa Niemisen sävellys Uskalsin sekä Michael Bleun tuottama Sisko paikallaan, jossa vierailevat Anna Hanski ja Sani.

Olen esiintynyt viime vuosien aikana paljon muun muassa musiikkiteattereissa, ja nyt onkin aika palata taas keikkalavoille oman uuden musiikin pariin. Viime kesän esiinnyin ahkerasti yhtyeeni kanssa soittaen aiempia levytyksiäni vuosien varrelta. On mahtavaa saada julkaista taas uutta musiikkia ja tavata ihmisiä keikoilla, Eklund kertoo.

Shanghain valot on kappale, jota ilman en voi yhtäkään keikkaani viedä läpi. Siitä on tullut todellinen klassikko. Myös uudet lauluni kertovat elämästä, toivosta, rohkeudesta, unelmista, haaveista ja ystävyydestä, ja ne ansaivat paikkansa keikkasetissä ja kuuntelijoiden sydämissä, Eklund jatkaa.

Eklund on mukana myös suurella Finnhits-kiertueella, jolla juhlistetaan näiden kevyen musiikin lauluista koostuvien kokoelmien ensijulkaisun 50 juhlavuotta. Kiertue käynnistyy Tampere-talosta 13.11 ja päättyy Espoon Kulttuurikeskukseen 8. joulukuuta. Solisteja säestää kapellimestari Jari Puhakan johtama juhlaorkesteri.

Finnhits-musiikki on ollut aina sydäntäni lähellä ja onkin hienoa päästä juhlistamaan tämän upean ja legendaarisen kokoelman juhlavuotta, Eklund iloitsee.

Texicalli Records julkaisee Jääkauden jälkeen -albumin CD- ja digijulkaisuina 25. lokakuuta.

Annika Eklund: www.annikaeklund.fi

Esiintymiset: Hannu Korhonen, Dex Viihde: www.dexviihde.fi/artisti/annika-eklund/

Finnhits-kiertue: https://finnhits50.fi/