2000-luvun alun suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva DISCO julkaisi albumin lähes 20 vuoden tauon jälkeen

”Meille molemmille musiikki on tosi luonteva tapa tutkia elämäämme, ajatuksiamme ja tunteitamme”

”Jotain elämää” on DISCOn viides albumi

DISCO esiintyy ensimmäistä kertaa urallaan Helsingin Tavastialla lauantaina 9.8.2025

Kuuntele Jotain elämää tästä

2000-luvun alun suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva DISCO julkaisi tänään uuden albumin lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Syntetisaattorivetoisen mainstream-popin edelläkävijät tunnetaan koko kansan tuntemiksi klassikoiksi nousseista hiteistään kuten ”Levottomat tuulet”, ”Ilkeitä asioita”, ”Ketä sinä odotat” ja ”Hei älä luule”.

Jotain elämää” on yhtyeen viides albumi, ja se on julkaistu suoratoistopalvelujen lisäksi myös fyysisenä CD:nä. Yhtye viettää parhaillaan 25-vuotisjuhlavuottaan, johon sisältyy uuden albumin lisäksi keikkoja. Yhtye nähdään mm. ensimmäistä kertaa urallaan Helsingin Tavastialla 9.8.2025.

Ajatus paluusta oli kytenyt DISCOn Aki Erosen ja Olli Halosen mielissä useampaan otteeseen menneinä vuosina, mutta pari vuotta sitten aika tuntui oikealta. DISCO on palannut tuttujen tummien ja romanttisten pop-sävyjen kanssa, mutta entistäkin elinvoimaisempana. 1980-lukuvaikutteiset modernit pop-kappaleet ja suoraan sydämeen menevät koskettavat tekstit ovat muodostuneet DISCOn tavaramerkeiksi, ja myös tässä päivässä yhtye luottaa tähän yhdistelmään.

On ehditty elämään ja kokemaan paljon asioita tässä vuosien varrella ja tuli tarve päästä käsittelemään niitä. Meille molemmille musiikki on tosi luonteva tapa tutkia elämäämme, ajatuksiamme ja tunteitamme. Ja jostain selittämättömästä syystä, nyt vaan aika on tuntunut oikealle tehdä yhdessä musiikkia”, Halonen kuvailee.

“Meillä on vahva ajatus siitä, mitä musiikin tekeminen meille tarkoittaa ja merkitsee. Meillä on myös vuosien varrella syntynyt syvä ymmärrys siitä, miten me yksilöinä käsittelemme ja teemme musiikkia. Tämän ymmärryksen myötä uusien DISCOn biisien tekeminen on ollut erittäin antoisaa ja voimaannuttavaa.

Ollaan päästy yleisön eteen lähes 10 vuoden tauon jälkeen ja ollaan huomattu miten ikävä on ollut yleisöstä välittyvää energiaa. Tavoitteena on tehdä meidän 25-vuotisjuhlavuodesta unohtumaton niin meille itsellemme kuin faneille”, jatkaa Eronen.

DISCOn historiasta löytyy kuusi radiolistan top5:een noussutta hittisingleä, ja yhtyeen vuonna 2002 julkaistua albumia “Musta sydän” on myyty yli 60000 kappaletta. Duon keikkakalenterista on löytynyt Suomen suurimmat festarit sekä sadat muut keikkapaikat. Uudelta albumilta ennakkoon julkaistut singlet ”Muualla palaa”, ”Kauniimpi ilman sua feat. Irina”, ”Me selvitään”, ”Hei sydän”, ”Maailma on tehty meille”, ”Routainen maa” ja ”Sulje sun silmät” ovat soineet Suomen radioissa yli 2000 kertaa.

DISCO somessa:
Instagram
Tiktok

Scroll to Top