Annika Pudas ja Juha Tapio yhdistävät lauluntekijyytensä Pudaksen uudella singlellä ”Murheiden paino”

”Haluaisin päästä kertomaan kymmenen vuoden taakse itselleni, että koittaa päivä, kun Juha Tapio feattaa albumillani. Olisi tyttö ihmeissään. Oon edelleen.”
Annika Pudaksen toinen albumi julkaistaan loppuvuodesta 2026

Kuuntele Murheiden paino feat. Juha Tapio tästä


Laulaja-lauluntekijä Annika Pudas julkaisi juuri uuden singlensä ”Murheiden paino”, jolla kuullaan vierailevana artistina yksi Suomen rakastetuimmista lauluntekijöistä, Juha Tapio. Kappale on viimeinen etappi ennen Pudaksen loppuvuodesta julkaistavaa toista albumia, jonka maailma rakentuu kauneuden, herkkyyden ja romantisoidun todellisuuden ympärille.

Tuottaja Lauri Halavaaran orgaanisiin elementteihin nojaava tuotanto antaa tilaa laululle, jonka ytimessä on kahden ihmisen välinen tunnistamisen kokemus: toisessa ihmisessä näkee saman melankolian, jota kantaa itsekin mukanaan. Säkeistöt piirtävät haikean kuvan elämän sattumanvaraisista hetkistä. Samalla laulussa kuuluu laulaja-lauluntekijäperinteen pitkä kaari, ylisukupolvinen haikeus, sinnikkyys ja usko siihen, että hyvä lopulta voittaa. Kappale syntyi syksyllä 2025 Vallilassa yhteisessä kirjoitussessiossa Annika Pudaksen, Juha Tapion ja Väinö Walleniuksen kesken.

Kirjoitimme laulun yhdessä Juhan ja Väinö Walleniuksen kanssa. Kertosäkeen aihio oli kulkenut useamman vuoden muistiossani, kunnes se löysi paikkansa tällä ihanalla tiimillä. Lopullisten lauluraitojen äänityshetki oli taianomainen, eikä melkein meinattu malttaa lopettaa laulamista.”

Kappaleella vieraileva Juha Tapio kertoo arvostaneensa Pudaksen laulunkirjoitusta jo pitkään:

Olen alusta asti ihaillut Annikan omaäänistä ja herkkää laulunkirjoitusta, ja ollut vaikuttunut ja kosketettu hänen lauluistaan. Murheiden paino on lohdullinen ja lämmin, toista hyväksyen katsova, ihmisenkokoinen laulu. Juuri sellainen oli henki myös silloin, kun laulu tehtiin. Siksi tuntui hyvin luonnolliselta, että tämä laulu tulisi esittää duettona, sellaisena kuin se syntyi. Suuri ilo olla mukana tässä biisissä ja ihailemani lauluntekijän uudella albumilla!” kertoo Juha Tapio.

Yhteistyöllä on Pudakselle myös erityinen henkilökohtainen merkitys.

Haluaisin päästä kertomaan kymmenen vuoden taakse itselleni, että koittaa päivä, kun Juha Tapio feattaa albumillani. Olisi tyttö ihmeissään. Oon edelleen. Hän on ollut laulunkirjoittajana yksi merkittävimmistä sanoittajista, jonka työtä oon ihaillut ja kuunnellut tarkkaan etsiessäni omaa ääntäni lauluntekijänä. Oon tosi iloinen ja ylpeä tästä yhteistyöstä.” Annika Pudas kuvailee.

Annika Pudas tunnetaan herkkyydestään lauluntekijänä sekä kyvystään sanoittaa ristiriitaisia tunnetiloja tarkasti ja samaistuttavasti. Vuoden 2024 vaikuttava debyyttialbumi ”Yhtä vain mä pyydän” saa loppuvuodesta seurakseen kohti kauneutta ja romantisoitua todellisuutta kurottavan toisen albumin. Urallaan Pudas on tehnyt yhteistyötä muun muassa Topi Sahan, Asla Jon sekä Pilven Piirtäjät -yhtyeen kanssa, ja hänen useat viimeisimmät singlensä ovat soineet Yle Radio Suomen soittolistalla.

Annika Pudas somessa:
Instagram
TikTok

Scroll to Top