Neljännesvuosisadan ajan suomirockin soihtua kantanut Happoradio on julkaissut juuri uuden studioalbumin Me tarvitsemme toisiamme. Levyltä on ennakkoon saatu kuulla singlet Ojaan ja allikkoon, Ainoa järki ja Tämä tässä nyt. Albumin fokuskappale on Ketä hittoo mä rakastinkaan.
”Yhdeksäs studioalbumimme on mutkainen matka vaikeiden erojen, tulenpalavien rakastumisten ja repivien ruuhkavuosien läpi oivallukseen, että me todellakin tarvitsemme toisiamme. Yksin täällä ei pärjää kukaan”, kommentoi yhtyeen solisti Aki Tykki.
”En levyä tehdessä edes tajunnut kuinka henkilökohtainen siitä lopulta tulisi. Vasta nyt valmista levyä kuunnellessa tajuan sen päiväkirjamaisuuden, ja sen kuinka omat ja yhtyetovereideni viime vuosina läpikäyneet mullistukset kuuluvat lauluista läpi”, Tykki jatkaa.
Albumin tuottanut Emma-palkittu Jonas Olsson.
Happoradio keikkailee loppuvuoden kattavasti ympäri Suomen. Me tarvitsemme toisiamme -kiertue lähtee liikkeelle 2.10. Mikkelistä ja päättyy 12.12. Lappeenrantaan.
Me tarvitsemme toisiamme -albumin biisilista:
- Ketä hittoo mä rakastinkaan
- Ainoa järki
- Ojaan ja allikkoon
- Annan sinun mennä
- Luutarhahäät
- Tämä tässä nyt
- 55
- Paine
- RIP (feat. Vilma Alina)
- Me tarvitsemme toisiamme
Happoradio: Me tarvitsemme toisiamme -levynjulkaisukiertue 2026
2.10. Mikkeli, Kulttuuritalo Tempo
3.10. Rauma, Brummi
9.10. Kouvola, Pato Areena
10.10. Helsinki, Tavastia-klubi
23.10. Tampere, Tavara-asema
24.10. Lahti, Finlandia-klubi
30.10. Turku, Apollo
31.10. Porvoo, Taidetehdas
6.11. Pieksämäki, Poleeni
7.11. Oulu, Tarkastamo
13.11. Savonlinna, House of Olaf
14.11. Joensuu, Kerubi
20.11. Vuokatti, WinterOpen
21.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
27.11. Kuopio, Sawohouse Underground
28.11. Jyväskylä, Lutakko
4.12. Pori, Kulturhuset Fiini
5.12. Lohja, Lohja Spa
11.12. Vantaa, Tulisuudelma
12.12. Lappeenranta, Nuijamies
Kuuntele Me tarvitsemme toisiamme tästä.

