Tangokuningatar Raija Mäntyniemen ensilevytys on Uhkapelii
Kauhajokinen Raija Mäntyniemi valittiin selkeällä äänivyöryllä tangokuningattareksi 2026 Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Ennen kuningattareksi valintaa Raija ei ollut keikkaillut lainkaan ja tanssilavatkin olivat tuttuja vain yleisön näkökulmasta. Heinäkuusta lähtien on keikkailtu tiiviisti, tehty monia haastatteluja ja ehditty myös levytysstudioon. Ensilevytys kuningattarena julkaistiin perjantaina 25.9.2026.
Varta vasten Raijalle tehty kappale Uhkapelii on purkitettu ja valmis julkaisuun. Kuningatar on miltei häkeltynyt, kuinka vauhdilla elämä otti hetkessä uutta suuntaa ja alkoi toteuttaa unelmia.
– Sain kappaleen kuunteluun pian kruunauksen jälkeen ja heti ensimmäisellä kuuntelukerralla tiesin, että tässä on jotain erityistä. Laulu tuntui välittömästi omalta ja osui hyvin tanssijalan alle. Olen onnellinen saadessani jakaa tämän nyt myös teille. Toivottavasti laulu kolahtaa yhtä hyvin niin kuuntelijoille kuin tanssijoillekin, Raija kuvailee.
UHKAPELII 3´22 – kuuntele digialustoilta
Spotify – Youtube
Raija Mäntyniemi
Mäntyniemen suvussa musiikki on kuitenkin ollut läsnä aina. Isän veljet, Raijan omat veljet ja serkut ovat loistaneet esiintymislavoilla. Lapsesta asti Tangomarkkinoita seuranneena laulukilpailuihin osallistuminen alkoi kiehtoa yhä enemmän ja jo 10-vuotiaana Raija oli mukana Karuselli-nimisessä lasten laulukilpailussa. Myöhemmin menestystä kertyi mm. Loistava laulaja 2025– ja Loistava tangon tulkki 2026 -kilpailujen voitoilla ja kakkosija Laila ja Olavi -kilpailussa vuonna 2024. Laulajan ammatti alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja Raija kävi laulutunneilla opettajanaan Päivi Vahela-Nykänen.
Raija on ensimmäinen tangokuninkaalliseksi valittu romaninainen. Hän on aito, tummaääninen, tunteiden tulkitsija, joka osaa liikuttaa ja koskettaa kuuntelijaansa.
– Unelmat syntyvät uskosta, mutta toteutuvat yhdessä. Olen kiitollinen kaikille ihmisille, jotka ovat mukanani tällä unelmien matkalla, Raija loistaa.
Raijan keikkakalenteriin tästä.
Tangokuninkaallisten Raija Mäntyniemen ja Juho Punkerin yhteiskeikat näet tästä.

