Anniina Suhonen – Iskelmän kasvatti.

Anniina Suhonen on yksi uuden sukupolven iskelmälaulajista, mutta hän on myös alakouluikäisen lapsen äiti. Arki pyörii keikkojen, lapsen koulun ja töiden ympärillä – ruuhkavuosien rytmiä, mutta lavalla sen ei anneta näkyä. Joskus keikka saattaa olla ainoa hetki, kun hän keskittyy täysin vain omaan tekemiseensä.
Lavalla saa olla juuri se minä, joka olin jo ennen äitiyttä – ja se tasapaino tekee minulle hyvää.

Iskelmä kodin perintönä
Anniinan rakkaus musiikkiin juontaa juurensa lapsuuteen asti. Hänen sukunsa äidin puolelta on musikaalista ja Anniina onkin viettänyt paljon aikaa äitinsä kanssa eri iskelmäartistien konserteissa. Hänen isoisänsä on ollut mukana Esakallion perustamisessa ja tämän vuoksi viettänyt monet perjantai-illat tanssilavalla, kuunnellen aitoa iskelmämusiikkia ja ihaillen iskelmätaivaan tähtiä.

– Erityisesti mieleen Esakalliolta ovat jääneet Kari Tapio, Jari Sillanpää, Tapani Kansa ja Arja Koriseva, Anniina muistelee.
Hänen tukijoukkonsa onkin vahva ja kannustus musiikinpariin on ollut suurta. Äidillä ja isoisällä onkin vahva rooli siinä, miten musiikki näyttäytyy nykyään laulajan elämässä.
Anniinan tyyli on perinteistä iskelmää modernilla otteella. Hänen äänessään kuuluu haikeus, toivo ja rakkaus, ja hänen tulkitsemiinsa kappaleisiin monen suomalaisen on helppo samaistua. Anniinan ensimmäinen single ilmestyy kesäkuun alkupuolella ja se kuvastaakin hyvin hänen elämäänsä ja sitä miten hän on kasvanut sen mukana.
Anniina Suhonen on artisti, joka ei esitä roolia. Hän on se sama tyyppi niin lavalla kuin kaupassa. Hän on aito itsensä, tekee työt, viettää aikaa perheen kesken ja sitten nousee lavalle laulamaan sydämensä pohjasta. Hänessä yhdistyy suomalainen sisu, tunne ja toivo – juuri se, mistä iskelmä on tehty.

WEB

Scroll to Top