ROBIN PACKALENILTA odotettu suomenkielinen soolosingle

26.1 julkaistu uusi single Kuumilla hiilillä on koukuttavan hyvä

Robin Packalen julkaisi 26.1 odotettua uutta musiikkia. Uusi single Kuumilla hiilillä kertoo vastustamattomasta vetovoimasta ja pakonomaisesta tarpeesta päästä toisen luo hinnalla millä hyvänsä. Kappaleen kruunaa Ari Viremin kuvaama ja ohjaama musiikkivideo, joka sai ensi-esityksenä MTV3-kanavalla nähtävässä Levyraati-ohjelmassa.

Biisin tekijätiimistä löytyy Packalenin lisäksi rivi Suomen lahjakkaimpia musiikintekijöitä: kovassa nosteessa oleva artisti-lauluntekijä ANI, Grammy-ehdokkuuksillakin huomioitu MDS, UMK-kisassa mukana oleva Mikael Gabriel sekä Vuoden musiikintekijäksi Emma Gaalassa ehdokkaana oleva Vilma Alina, jonka kanssa Packalen on tehnyt yhteistyötä jo useamman vuoden ajan. Kappaleen tuotannosta vastaavat huipputuottajat Jussifer sekä niin ikään Grammy-ehdokkuuksia kerännyt Danitello. Kuumilla hiilillä on herättänyt valtavaa innostusta somessa jo ennen julkaisuaan ja syystä, sillä kyseessä on Packalenin ensimmäinen suomenkielinen soolosingle sitten syksyn 2017 Me tehtiin tää -hitin.

Robin kertoo uudesta julkaisustaan näin:
Kuumilla hiilillä kertoo pakonomaisesta tarpeesta päästä rakkaan ihmisen luokse, vaikka se vaatisi kulkemista läpi helvetin. Usein toisesta erossa oleminen tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä, joka johtaa siihen että tulee tunne kun seinät kaatuisivat päälle. Silloin kohtalo ei jätä muita vaihtoehtoja kuin ottaa ja lähteä kohti pelastusta.

Biisi syntyi biisileirillä kesällä 2023. Ensinnäkin olin tosi fiiliksissä päästä tekee kimpassa tällä porukalla, koska harvoin pääsee olemaan samassa huoneessa näin kovien tyyppien kanssa. Ei siis ihmekään, että tää oli jälleen kerran yks sellasista biiseistä joka syntyi kuin itsestään. Mä esitin aiheen ”Kuumilla hiilillä” siinä valossa miten usein suomalainen sisu kuvaillaan. Vilma ja Ani kuitenkin halusivat löytää siihen vähän enemmän seksiä ja siinä kun tovi kimpassa jamiteltiin niin biisi oli muutamassa tunnissa öbaut valmis. Kaikilla oli sama fiilis päivän jälkeen että meillä on käsissä pala tulevaa Suomen pop-musiikin historiaa. Shout out myös Miklun koiralle Biggielle joka toimi hellyyttävänä tunnelmannostattajana koko porukalle!”

Robin Packalen on kiistatta Suomen ja pohjoismaiden menestyneimpiä artisteja. Vuonna 2012 uransa startannut poptähti on julkaissut urallaan viisi moninkertaista platinaa myynyttä albumia ja yhteensä artistin musiikkia on striimattu yli 500 miljoonaa kertaa. Helmikuussa artisti keikkailee ahkerasti, minkä jälkeen hän suuntaa muutamaksi kuukaudeksi Koreaan valmistelemaan uutta musiikkia. Kesällä on luvassa festarikiertue ja uutta musiikkia onkin tarkoitus julkaista vuoden 2024 aikana runsaasti.

 

Robin Packalen somessa:
Instagram / TikTok / www