Eva Vikman – Pikkuinen ihme – laulu vastasyntyneelle

Kuuntele single tästä

Laulaja-lauluntekijä Eva Vikmanin tuorein single Pikkuinen ihme julkaistiin 17.4.2025 suoratoistopalveluissa. Samalla julkaisunsa saa kappaleen virallinen musiikkivideo. Pikkuinen ihme on laulu vastasyntyneelle lapselle. Herkkä kappale on Vikmanin käsialaa ja sen tuotannosta vastaa Yö-yhtyeen pitkäaikaisena tuottajana ja pianistina toiminut Mikko Kangasjärvi. Kappaleen julkaisee Recovery Records.

Kappale syntyi alun perin ristiäislahjaksi kummilapselle. Lapsi oli todella odotettu ja halusin kirjoittaa onnellisen laulun, jossa vanhempien pitkäaikainen haave toteutuu. Omassakin elämässä tämä asia odottaa vielä onnistumistaan, ja toivon, että kappale tuo toisillekin toivoa, Vikman kertoo kappaleen syntytarinaa.

Kappaleen toisena sovittajana ja tuottajana toimineen Kangasjärven kanssa Vikman on tehnyt yhteistyötä reilun kahden vuoden verran. Ensimmäinen yhteistyössä julkaistu single, Olkapää (2023), sai valtakunnallista radiosoittoa ja oli mukana myös Spotifyn virallisella ”Iskelmä kuuluu kaikille” -soittolistalla.

Eva Vikman on upeaääniseksi ja maagisen läsnäolevaksi luonnehdittu laulaja sekä valtakunnallisissa sävellys- ja sanoituskilpailuissa palkittu lauluntekijä. Vikman kirjoittaa popista ja jazzista ammentavaa iskelmämusiikkia, jonka syvällisillä teksteillä hän haluaa tuoda tähän maailmaan valoa, toivoa ja lempeyttä.

Muusikkoperheessä kasvanut Vikman haaveili laulajan urasta jo 3-vuotiaana ja esiintyi ensimmäisen kerran 5-vuotiaana muusikkoisänsä kanssa. Aktiivisesti Suomea kiertävä artisti on julkaissut musiikkia sekä levy-yhtiön että oman levymerkkinsä alla.

Pikkuinen ihme on Vikmanin 8. singlejulkaisu. Esikoisalbumi Iltaa, hyvää iltaa ilmestyi 2020. Vikman työstää parhaillaan toista albumiaan, josta Pikkuinen ihme on lohkaistu.

Scroll to Top