Graham Johnson on kuollut

The Renegades toi elävän rockin Suomeen 1960-luvulla

Brittläisen The Renegades-yhtyeen viimeinen elossa ollut jäsen Graham Johnson on menehtynyt nopeasti edenneen vaikean sairauden seurauksena Italiassa perjantaina 28.3. Hän oli kuollessaan 78-vuoden ikäinen.

The Renegadesin matka Englannista suomalaisten suosikiksi Englantilaisesta Birminghamin teollisuuskaupungista ponnistanut The Renegades oli ensimmäinen Suomessa todellista massahysteriaa aiheuttanut rockyhtye. 1990-luvulla yhtye koottiin uudelleen suomalaisten sixties-fanien pyynnöstä ja yhtye kiersi jälleen Suomea.
Kesällä 2018 yhtyeen viimeinen elossa ollut jäsen Graham Johnson palasi Suomeen ja esiintyi The Renegades Revisited-kokoonpanon kanssa Shake ´18 -tapahtumassa Keski-Suomessa. Taustayhtyeenä toimineen Pekka Tiilikainen & Beatmakers kanssa tuosta alkoi vuosien yhteistyö ja kesällä 2021 kokoonpano äänitti myös live-EP:n ´Live at the HUK´. Suomen lisäksi kokoonpano esiintyi myös Espanjassa. Viimeisen kerran kokoonpano nähtiin yhdessä elokuussa 2024 Aki Kaurismäen Kino Laika teatterissa Karkkilassa. Ohjaaja on käyttänyt runsaasti The Renegades-yhtyeen musiikkia elokuvissaan.

YLEn artikkeli yhtyeestä
https://yle.fi/a/20-170493

YLE Areena 2019
https://areena.yle.fi/1-50270535

YLEn artikkeli suomalaisista faneista
https://yle.fi/a/3-10940820

The Renegades Wikipediasssa
https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Renegades

Scroll to Top