Haikeinta popmusiikkia tarjoilevan Ikuinenkesä duon uusi single heijastaa kertojan varjoja omasta rikkinäisyydestä ja pelkoa omien rakkaiden rikkomisesta

Aiemmin Intiaanikesänä tunnettu yhtye teki paluun musiikin ääreen huhtikuussa uudistuneena duona

Kuuntele 14.3. julkaistava Surulliset laulut (Karhupuisto) -single tästä!

Tapio Heinilän ja Johannes K:n muodostama pop-duo Ikuinenkesä solmi levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa loppuvuodesta 2023. Yhteistyön neljäs julkaisu Surulliset laulut (Karhupuisto) on heidän seuraava single haikea rytmisistä pop-kappaleista. Kappale heijastaa kertojan varjoja omasta rikkinäisyydestä sekä pelkoa omien rakkaiden rikkomisesta.

Single puhuttelee heitä jotka tietävät kysyn särkeä. Sanoitusten taustalla on tilanne, että kertoja tietää olevansa niin rikki että ei pysty tarjoamaan enää mitään ehjää. Samalla pelko omien rakkaiden rikkomisesta ja siitä että jos jää niin tuhoaa kaiken”. Ikuinenkesä duon solisti Johannes K avaa kappaleen tekstiä.

Tää sanoitus on hirveän henkilökohtainen. Minuun on istutettu itsetuhon siemen, joka itää aina silloin, kun voisin vain olla hiljaa ja esittää onnellista. Tämä lahja on opettanut minut särkemään sydämiä hirvittävän hellästi. Kirjoittamaan niitä surullisia lauluja – juuri niitä, jotka heijastavat varjojani”, Johannes K. lisää.

Ikuinenkesä teki paluun uudistuneena duoan uusien kappaleiden kanssa keväällä 2024. Uusi musiikki on otettu kuulijoiden puolelta ilolla vastaan samalla kun heidän vuonna 2017 julkaistu Neitikesäheinä -single on nousi toistamiseen kesällä Suomen kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon.

Ikuinenkesä on pop-duo, jonka musiikki on haikeampaa kuin elokuun viimeinen päivä. Johannes K:n ja Tapio Heinilän muodostaman duon suosuituimpiin kappaleisiin kuuluva, 2017 vuonna julkaistu, nelinkertaista platinaa rikkonnut single Neiti Kesäheinä on kerännyt huikeat yli 18 miljoonaa streamia nousten taas viime kesäkuussa Suomen kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon Spotify top 50 listalle.

Ikuinenkesä somessa:
TikTok
Instagram
Facebook

Scroll to Top