Haloo Helsinki! julkaisi remix-version Huuda!-kappaleesta – mukana JVG

”Tämän julkaisun myötä toivotetaan kaikille elämäniloista kesää ja nähdään festarikeikoilla!”
Haloo Helsinki! aloittaa 25 keikkaa sisältävän festarikesän 5.6.

”Voiko enkelitkin eksyä” on alkuvuoden soitetuin radiokappale

Kuuntele Huuda! Remix feat. JVG tästä

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva, jo 20-vuotisen uran tehnyt Haloo Helsinki! julkaisi tänään uuden version alun perin vuonna 2012 ilmestyneestä hittisinglestä ”Huuda!”. Kappaleen remixillä on mukana JVG, jonka kanssa Haloo Helsinki! on edellisen kerran tehnyt yhteistyötä vuoden 2018 singlellä ”Texas”. Ajatus biisin uudelleenversioinnista syntyi kevään menestyksekkäällä Areenakiertueella.

Halutaan aina kiertueille sovittaa joitain vanhoja biisejä uusiksi, ja kevään Areenakiertueelle tehtiin Huuda!-kappaleesta uusi, elektronisempi ja tanssittavampi versio. Biisi toimi keikoilla niin hyvin, että heräsi ajatus uuden version julkaisusta.

Ollaan kuljettu JVG:n kanssa yhteistä matkaa bändeinä jo pidemmän aikaa ja tuntui luontevalta kysyä heitä mukaan biisille. Kun Jare ja Ville innostuivat fiittausideasta, asiat etenivät nopeasti ja haluttiin biisi kesäksi julkaisuun. Tämän julkaisun myötä toivotetaan kaikille elämäniloista kesää ja nähdään festarikeikoilla!” Haloo Helsinki! kertoo.

Haloo Helsinki! julkaisi syksyllä 2025 kahdeksannen, platinaa myyneen albuminsa ”Voiko enkelitkin eksyä”. Albumin nimikappale on ollut kuluneen vuoden soitetuin radiokappale ja ollut yhtäjaksoisesti yli puoli vuotta radiolistan top3:ssa, joista 15 viikkoa ykkösenä. Albumin myötä Haloo Helsinki! teki keväällä 2026 mittavan Areenakiertueen, jonka keikoista lähes kaikki olivat loppuunmyytyjä. Yhtye aloittaa kesäkuussa festivaalikesän, joka sisältää 25 keikkaa.

Haloo Helsinki! on vuonna 2006 perustettu yhtye, joka on julkaissut kahdeksan albumia. Niitä on myyty yhteensä yli 300 000 kappaletta ja yhtyeen musiikkia on kuunneltu suoratoistopalveluissa yli puoli miljardia kertaa. Haloo Helsinki! on palkittu uransa aikana kymmenellä Emma-palkinnolla, tehnyt yli 900 keikkaa ja kerännyt ympärilleen yhden kotimaisen poprockin uskollisimmista yleisöistä.

Yhtyeen hitteihin kuuluvat mm. “Voiko enkelitkin eksyä”, “Gardenia”, ”Reiviluola”, “Piilotan mun kyyneleet”, ”Tulikärpäset”, ”Pulp Fiction”, ”Beibi”, ”Hulluuden Highway”, ”Maailman toisella puolen”, ”Kaksi ihmistä”, ”Tuntematon” ja ”Kuussa tuulee”. Yhtye on esiintynyt ensimmäisenä kotimaisena yhtyeenä uusitulla Olympiastadionille, tehnyt ennätyksellisen 11 loppuunmyydyn Tavastian keikan sarjan sekä kolme laajamittaista hallikiertuetta.

HALOO HELSINKI! – KESÄ 2026

05.06. Kaarina – Summer Start Festival
06.06. Kemi – Kesä On! -Suurkonsertti
12.06. Lahti – Kesä Mössö
13.06. Helsinki – City Festival
20.06. Jämsä – Himos Juhannus
26.06. Hyvinkää – Vauhti Kiihtyy!
27.06. Kuopio – Wine Festival
03.07. Lohja – Rantajamit
04.07. Helsinki – Kipinä Festival
09.07. Oulu – Suomipop Festivaali
10.07. Jyväskylä – Suomipop Festivaali
11.07. Porvoo – Viinijuhlat
17.07. Tampere – Tammerfest
18.07. Seinäjoki – Vauhtiajot
24.07. Pyhtää – Kulttuuritalo
25.07. Turku – Down By The Laituri
30.07. Vaasa – Vaasa Festival
31.07. Pori – Porispere
01.08. Joensuu – Osuuskaupparock
06.08. Helsinki – Allas Live
07.08. Helsinki – Allas Live
08.08. Forssa – Holjat – Kaupunkifestivaali
14.08. Salo – Friends & Music
15.08. Espoo – Tapiola Festivaali
28.08. Billnäs – Billnäsin ruukki

Haloo Helsinki! somessa:
Instagram
TikTok

www.haloohelsinki.fi

Scroll to Top