Kuuntele Ei me kuolla kuitenkaan tästä
Suomen kiinnostavimpien artistien joukkoon sekä radioiden ja Spotifyn kärkisijoille viime vuosien aikana noussut Bee (Bertta Seppälä) yhdistelee musiikissaan tummaa poppia ja soulia ja nivoo kaiken yhteen upealla ja tunnistettavalla laulusoundillaan. Been debyyttialbumi Hupsis julkaistiin syyskuussa 2023 ja se nousi heti ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisen albumilistan kärkipaikalle. Hupsis-albumi on striimannut jo tuplaplatinaan oikeuttavat huimat 52 miljoonaa kertaa ja sen yhdestätoista kappaleesta neljä on ylittänyt platinaan ja yksi kultaan oikeuttavan striimimäärän. Lisäksi levyn viides single Viimeisiä sanoja nousi Suomen radiolistan soitetuimmaksi kappaleeksi joulukuussa 2023. Levyn menestys noteerattiin myös Emma Gaalassa, jossa Bee kahmi yhteensä kolme ehdokkuutta (Vuoden tulokas, vuoden pop ja yleisöäänestys.).
Parhaillaan Bee kiertää Suomea kevätkiertueensa merkeissä ja valmistelee toista albumiaan. Nyt julkaistava tulevan albumin neljäs single on nimeltään Ei me kuolla kuitenkaan.
”Tiedättekö kun välillä on sellainen olo, että seinät kaatuu, maailma loppuu ja pirut on pitkin seiniä. On vaan tosi vaikeeta. Sit joku muistuttaa sua, ettei tähänkään vastoinkäymiseen kaaduta. Lupaa pitää kiinni, jos omat jalat ei kanna. Saa sut uskomaan, että kaikki järjestyy, että sä selviät kyllä. Tää biisi kertoo siitä”, Bee kertoo kappaleesta.
Bee Live:
la 01.03. Wintti, Lahti
pe 07.03. Ilona, Tampere
la 08.03. Domino, Rauma
pe 14.03. Kantakrouvi, Oulu
la 15.03. Apollo, Turku
pe 28.03. Harmaa Rinne, Ruka
la 29.03. Lunta Ilosaaressa, Joensuu
ke 09.04. TBA
pe 11.04. London, Jyväskylä
pe 18.04. TBA
la 19.04. M/S Viking Grace (Turku-Tukholma-Turku)
la 31.05. Siili Bar & Terrace, Kankaanpää
pe 13.06. TBA
la 14.06. Varjofestivaali, Oulu
la 21.06. Power Park Juhannus, Härmä
to 26.06. Iskelmä Festivaali, Himos
pe 27.06. Kuopio Wine Festival, Kuopio
la 28.06. Playa Del Raision Beach Party, Raisio
la 05.07. TBA
su 06.07. Ruisrock, Turku
pe 11.07. Suomipop Festivaali, Jyväskylä
la 12.07. Suomipop Festivaali, Oulu
pe 18.07.– su 20.07.2025 Ilosaarirock, Joensuu
la 19.07. Tammerfest, Tampere
pe 25.07. Headland, Lahti
la 16.08. Friends & Music Festival, Salo
la 16.08. Tapiola Festivaali, Espoo
la 23.08. Sunset Festival, Rauma
la 30.08. Sunfest, Naantali