JVG – Voitolla yöhön – kesän audiodraama sukeltaa suomiräpin vauhdikkaimman ilmiön syntyyn

Odotettu musiikkiaudiodraama Yle Areenassa 30.6. ja Yle Radio Suomessa 1.7. alkaen

Kuvassa: Pietari Karttunen, Jare Brand, Ville Galle ja Ville Hilska. Jukka Lintinen / Yle

Yle Radio Suomen ja Yle Areenan kesän odotetuin ohjelma on selvillä: JVG – Voitolla yöhön on 16-osainen audiodraamasarja, joka sukeltaa JVG:n alkuvuosiin, aikaan ennen kuin menestyksen salama iskee ensimmäistä kertaa bändin hittikoneeseen. Todennäköisyyskertoimien vastaisesti VilleGallesta ja Jaresta tulee ystäviä ja sitten – ilmiö!

Hyväntuulinen sarja kertoo nuorten miesten halusta saavuttaa asema suomalaisen musiikin huipulla vuosina 2010–2012.

Oikea Ville Galle on itse innoissaan sarjasta: “Todella hyvä fiilis, hienoa et meidän tarina on otettu tähän. Formaattina audiodraama on magee, se jättää tilaa omille mielikuville ja on helppo kuunnella missä tahansa.”

Toinen tarinan päähenkilöistä, oikea Jare Brand on samoilla linjoilla: “Siistiä, että tarina on tehty juuri tästä ajanjaksosta, se on varmasti monelle tuntematonta aikaa meidän uralta. Homma oli silloin ihan alkuvaiheessa, tekeminen huolettomampaa, vauhti kova, keikkoja oli yli 300. Kierrettiin Suomee frendien kanssa ja pidettiin hauskaa.”

Sarjan pääosissa kuullaan Ville Hilska (VilleGalle), Pietari Karttunen (Jare), Olli Rahkonen (Märkä-Simo), Max Ovaska (Joonas Galle) sekä muun muassa Lina Schiffer (Sini Sabotage).

Ääniseikkailun on tehnyt joukko viihteen kokeneita ammattilaisia, joskin audiodraaman ensikertalaisia. Sarjan on ohjannut Aleksi Delikouras, tuottanut Jussi Heikelä ja käsikirjoittanut Miika Särmäkari.

Räp-artisti Särrenä tunnettu Särmäkari hehkuttaa: “Tämän kirjoittaminen oli unelmien täyttymys. Uuden työkokemuksen sai yhdistettyä omaan historiaan suomiräpin parissa ja JVG:n tarinaan, joka oli tuttu tekemästäni JVG- dokumenttielokuvasta. Bändin tarinassa itseäni kiinnostaa onnen ja tavoitteellisuuden liitto. Pääsin näkemään tuon JVG:n synnyn, kasvun ja nousun läheltä.”

Ohjaaja Aleksi Delikouras pitää audiodraamaa kiinnostavana: “Oli mahtavaa keskittyä puhtaasti näyttelijöiden ohjaamiseen ilman valojen, kameroiden ja lavasteiden mukanaan tuomaa säätämistä. Ääni jättää paljon kuulijan mielikuvituksen varaan – ja juuri se tekee siitä voimakkaan”.

Stoorissa on pohjimmiltaan kyse on kahden kaveruksen ystävyydestä ja oman polun löytämisestä ja sillä pysymisestä. Tämä on eräänlainen buddy- tai roadmovie kuunnelman muodossa”, Aleksi pohtii.

JVG – Voitolla yöhön pohjaa todellisiin tapahtumiin ja tunnelmiin. Äänimaisema vie kuulijan keikkabusseihin, kämäsiin studiohin ja kaupungin kaduille, aikaan jolloin Jare ja VilleGalle vasta hahmottelivat unelmaansa. Siinä kävikin niin, että futisturnauksen läppäbiisi meni viraaliksi, eka keikka oli lätkän kultajuhlissa Kauppatorilla, räppäreiden suosima Hummer olikin Hiace ja indieräppäritkin kutsuttiin Emma Gaalaan. Miika Särmäkarin kirjoittama tarina on hyvällä tavalla kepeä ja kipeä – kuin räp-maailman sisäkuva.

Audiodraamasarjan on Ylelle tuottanut Roadkill Media Oy.

JVG – Voitolla yöhön julkaistaan Yle Areenassa ma 30.6., Radio Suomessa sarja kuullaan arki-iltaisin 1.7. – 22.7. klo 17.30. Maanantaina 30.6. klo 18.00 Yle Radio Suomessa on Suuri JVG-ilta.

Scroll to Top