Kansainvälistä uraa tekevä Goldielocks julkaisi UMK-kilpailukappaleen ”Made Of”

”Toivon vielä joskus voittavani Grammyn ja saavani oman Billboard-listan ykkössijan. Nyt kuitenkin ensimmäinen hullu unelmani on Euroviisut.”

Goldielocks esiintyy Hollannissa Eurosonic-festivaaleilla perjantaina 17.1.

Kuuntele ”Made Of” ja katso musiikkivideo tästä

Kansainvälistä uraa tekevä Goldielocks on yksi Uuden Musiikin Kilpailun 2025 osallistujista kappaleellaan ”Made Of”, joka julkaistiin tänään. Goldielocks, oikealta nimeltään Ella Mäntynen, 23-vuotias UMK25-kuopus, kuvailee itseään tavalliseksi tytöksi Pohjois-Karjalasta. Goldielocks on Mäntysen luoma hahmo, joka on ”rocktähti poptähden kuoressa”. Inspiraationa alter egon luomiselle toimi Disney Channelin sarja Hannah Montana, jossa näyttelijä ja artisti Miley Cyrus muuntautui peruukin avulla fiktiiviseksi poptähdeksi.

Minulle iskostui hyvin vahva alter ego -ajattelu sen sarjan ansiosta jo tosi nuorena. Goldielocks on paranneltu versio itsestäni: satuhahmo, jonka kautta voin tehdä mitä tahansa”, Mäntynen sanoo.

Goldielocksin urapolku on vienyt hänet Joensuusta Helsingin kautta nykyiseen asuinkaupunkiinsa Berliiniin. Ennen soolouraansa hän kirjoitti musiikkia Suomen suurimmille pop-tähdille, kuten Gaselleille, Isac Elliotille, Abreulle ja Sara Siipolalle. Etenkin uran alkuvaihe oli täynnä pitkiä työpäiviä.

Sain juuri sen verran rahaa, että pystyin elämään makaroonilaatikolla ja maksamaan vuokran. Halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa studiolla harjoitellen kirjoittamista ja biisien tekemistä.

Vuoden 2020 alussa Goldielocks solmi ensimmäisen kustannussopimuksensa M-Eazy Musicille ja vuonna 2021 managerointisopimuksen Comusic Managementin kanssa, joka on vastannut mm. Sunrise Avenuen ja Samu Haberin kansainvälistymisestä. Vuonna 2022 syntyi levytyssopimus Sony Music Finlandin kanssa, 2023 julkaistiin ensimmäinen single Electrifying, ja syksyllä 2023 alkoi keikkailu.

Goldielocksin urakehitys on ollut päätä huimaavaa. Kaikki Suomen suurimmat keikkalavat ovat tulleet jo tutuiksi ja Goldielocksin keikkoja on nähty myös mm. Italiassa, Saksassa ja Islannissa. Perjantaina 17.1. Goldielocks esiintyy Eurosonic-festivaaleilla Hollannin Groningenissa.

Tänä kesänä vedettiin Ruisrock, Ilosaarirock, Qstock sekä Flow’n päälava. Haluaisin olla esimerkki siitä, että englanninkielisellä pop-musiikilla voi myös Suomessa pärjätä.”

Itäsuomalaisesta pikkukaupungista kotoisin oleva, musiikkialalla täysin tuntematon suomalainen muuttaa Berliiniin ja alkaa tehdä musiikkia huipputuottajien kanssa. Sen Goldielocks määrittelee suomalaiseksi versioksi kuuluisasta amerikkalaisesta unelmasta. Hän haluaa toimia esimerkkinä nuorille ja näyttää, ettei musiikkiala edellytä tiettyä opiskelutaustaa tai teknistä osaamista.

Olen kirjoittanut platinaa striimanneita kappaleita osaamatta nuotteja yhtään. Tietyssä mielessä olen Pop & Jazz Konservatorion pahin painajainen”, Goldielocks kuvailee.

Nyt Goldielocks on hyvää vauhtia lyömässä läpi kansainvälisesti, oman taustatiiminsä tukemana. Goldielocksin mukaan asenneilmapiiri englanninkielisen popmusiikin ympärillä on murroksessa samaan suuntaan kuin se länsinaapurissa on ollut jo pitkään.

Ruotsissa kansainvälistymistä tuetaan ja ajatellaan, että hei tässä on meidän tähtemme ja toivottavasti hänestä tulee jotain maailmanlaajuisesti isoa. Tähän suuntaan ollaan onneksi Suomessakin menossa”, Goldielocks sanoo.

Myös Goldielocksin veli Lauri Mäntynen asuu Berliinissä, sillä sisarukset tekevät musiikkia yhdessä. Lauri on myös koko projektin vastaava tuottaja. Muutto Berliiniin on mahdollistanut sen, että Goldielocksin pöydällä on nyt kansainvälinen kustannussopimus.

Muutin Berliiniin ja aloitin ihan nollasta, eikä kukaan siellä tiennyt kuka olen. Nyt olen sellaisissa huoneissa, joissa muilla kirjoittajilla saattaa olla CV:ssä useampi Billboard-hitti ja sessioita Dua Lipalle.

Goldielocksin urahaaveet ovat selkeät.

Toivon vielä joskus voittavani Grammyn ja saavani oman Billboard-listan ykkössijan. Nyt kuitenkin ensimmäinen hullu unelmani on Euroviisut.”

Tarttuva ja puhdasta poppia edustava UMK-biisi Made Of syntyi eräänä studiopäivänä Berliinissä Goldielocksin, tuottajaveli Mäntysen ja tuottaja Topi Kilpisen yhteistyönä. Kappaleen voi nähdä joko artistin omana pohdiskeluna itsestään, tai jostakin toisesta henkilöstä.

Olen tavannut muutamia ihmisiä, joista en osaa sanoa rakastanko vai vihaanko heitä. Tämä pätee myös varmasti itseeni. Jonkun tarinassa voin olla varmasti sankari ja jonkun toisen tarinassa pahis. Biisin sanoma kiteytyy siihen, että ole mitä olet kuha olet oma itsesi, mikään ei ole kuitenkaan niin vakavaa.”

Euroviisuedustajuus olisi Goldielocksille unelmien täyttymys.

Rakastan Euroviisuja yli kaiken. Se oli lapsena ensikatsaus jättiluokan show’hun”, Goldielocks kiteyttää.

Uuden Musiikin Kilpailun voittaja valitaan 8.2.2024 Tampereen Nokia Arenan UMK25-tapahtumassa. Suora lähetys UMK-show’sta nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa sekä Ylen radiokanavilla. Voittaja selviää laskemalla yleisöäänet ja kansainvälisen raadin antamat pisteet yhteen: katsojien äänten painoarvo on 75 % ja kansainvälisen raadin 25 %.

Goldielocks somessa:
Instagram
TikTok

Scroll to Top