Ainutlaatuisen uran suomalaisessa musiikkielämässä tehnyt Lapinlahden Linnut valmistautuu hyvästelemään liveyleisönsä. Pari vuotta sitten Lapinlahden Linnut teki loppuunmyydyn 40-vuotisjuhlakiertueen. Nyt Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 8. marraskuuta Lapinlahden Linnut vetävät Piuhat irti. Läpileikkauksen koko rakastetun yhtyeen uraan tarjoavan konsertin liput tulivat myyntiin perjantaina 21.3. Ennakkomyynnit käynnistyvät jo 19.3.
Vuonna 1983 perustettu Lapinlahden Linnut on ehtinyt ainutlaatuisella urallaan moneen. Linnut on viihdyttänyt suomalaisia viidellä vuosikymmenellä niin esiintymislavoilla, televisiossa, radiossa kuin äänilevyilläkin.
Yhtyeen ensimmäinen albumi ilmestyi alkuvuodesta 1985. Lapinlahden Linnut oli vuosia yksi Suomen suosituimmista ja ahkerimmin esiintyvistä bändeistä. Keikkoja Linnuilla on takana 3000. Yhtye on tehnyt 14 studioalbumia, joita on myyty yhteensä noin puoli miljoonaa kappaletta.
Lapinlahden Lintujen tv-sarjat Seitsemän kuolemansyntiä (1988) ja Maailman kahdeksan ihmettä (1990) valittiin Suomen edustajiksi Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailuun. Maailman kahdeksan ihmettä voitti parhaan dramatisoidun viihdeohjelman Venla-palkinnon. Parhaimmillaan sarjan yhdellä jaksolla oli katsojia noin 1,5 miljoonaa.
- Piuhat irti -konsertissa on luvassa kaikenlaista kaidan polkumme varrelta. Varmasti myös yllätyksiä, Lapinlahden Linnut kertovat.
Kulttuuritalon lavalla piuhoja irrottelevat Matti Jaaranen, Mikko Kivinen, Hannu Lemola, Tapio Liinoja, Jussi Liski, Jan Noponen, Puka Oinonen ja Markku Toikka. Konsertissa nähdään myös useita vierailijoita.
KONSERTTI:
Lapinlahden Linnut – Piuhat irti
La 8.11.2025 Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet 18:30
LIPUT:
Liput myyntiin pe 21.3. klo 10 osoitteessa livenation.fi.
Liput palvelumaksuineen alkaen 59,50 € + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)
EDIT 28.3: Alun perin myyntiin tulleen konsertin ennakkokysyntä oli niin suurta, että lisäkonsertti perjantaille 7. marraskuuta julkaistiin jo ennen julkisen myynnin alkamista. Nyt lauantain konsertti on loppuunvarattu ja perjantain lisäkonsertti on lähes loppuunmyyty. Suuren kysynnän vuoksi yhtye lisää kolmannen konsertin torstaille 6. marraskuuta 2025. Tämän konsertti on kokonaan istuva ja sen liput tulevat myyntiin tänään klo 15.00 osoitteessa livenation.fi.
KONSERTIT:
Lapinlahden Linnut – Piuhat irti
To 6.11.2025 Kulttuuritalo, Helsinki – LISÄKONSERTTI
Pe 7.11.2025 Kulttuuritalo, Helsinki – LÄHES LOPPUUNVARATTU
La 8.11.2025 Kulttuuritalo, Helsinki – LOPPUUNVARATTU
Ovet 18:30
LIPUT:
Liput 6.11.2025 lisäkonserttiin tulivat myyntiin ke 26.3. klo 15.00 livenation.fi.