Levyuutuuksia ja kotimaisen viihteen reformia – Herrasmiehet

Herrasmiehet lavalla

Herrasmiehet tuntevat yleisönsä – ja yleisö haluaa kuulla heidän hittinsä. Miljardi ei riitä kuvaamaan sitä taloudellista arvoa, jonka näiden herrasmiesten keikat ja musiikki ovat tuottaneet Suomeen. Tätä pitkää matematiikkaa on ollut tuskallisen vaikea havainnollistaa päättäjille, mutta katsomme toiveikkaina eteenpäin: että nuori polvi pystyisi vielä parempaan. Herrasmiehet levyllä on hyvä esimerkki artistien, ohjelmatoimiston, kaupan ja levy-yhtiön yhteistyöstä. Ketjusta puuttuu yhä laajemmat investoinnit sisältömarkkinoihin ja niiden työn mahdollistava julkishallinto.

Herrasmiehet levyllä

Toisin kuin rahoitusjärjestelmät antavat ymmärtää, CD on erinomainen tallenneformaatti. Se saapui Suomeen suurin odotuksin, mutta kohtuuton hinnoittelu karkotti yli puolet ostajista. Herrasmiesten kaltaisten iskelmätähtien tie nousi monin tavoin pystyyn Suomeen rantautuneiden levyjättien työpöydillä, eikä iskelmille jäänyt tilaa. Lopullisen iskun jokamiesluokan kulutukselle antoi Spotify. Kaikki kunnia ruotsalaiselle innovaatiolle, mutta se tavoitti kunnolla vain nuoret.

Herrasmiehet asialla

CD-myynti kasvaa muualla maailmassa. Tanskalaisen Accord-ketjun myynti nousi kahdessa vuodessa 46 063 levystä 139 374 levyyn. Yhdysvalloissa CD-myynti kasvoi viime vuodesta 45,7 prosenttia ja tuotot 58,6 prosenttia. Japanissa CD on yhä hallitseva formaatti. Kasvu näkyy myös CD-soittimien myynnissä. Trenditutkija Louise Byg Kongsholm arvioi kiinnostuksen olevan vastareaktio täysin digitaaliseen kulutukseen.

Herrasmiehet bittivirroilla

Suomessa kehitetty uusi hybridi-CD tuo musiikin kaikkien ulottuville eri kulutusmuodoissa 10 euron hintaan. Eikä tässä vielä kaikki: levyn QR-koodi vie digikuuntelun lisäksi tietoihin fanipalveluista, keikoista, vanhoista ja tulevista kappaleista. Mikä parasta se tulee CD-levynä myyntiin konserttiyleisölle, verkkokauppaan ja Poptorin myyntipisteisiin. Suoratoistona sen saa kuulla heti nyt tästä: https://snd.click/herrasmiehet

Herrasmies uuden aallon harjalla

Kari Vepsä kirjoittaa nimensä historiaan julkaisemalla uutuuskappaleensa heti myös CD-kokoelmalla. En enempää en vähempää kappale on lisäksi hyvää tahtoa levittävä korvamato, joka tarttuu heti ensikuulemalta. Herrasmiehet-albumilla kuullaan kaikki kolme Vepsän uusinta julkaisuamme.

Kuuntele tämä uusin tästä

Iso käsi ja hatunnosto herrasmiehille!

Erkki Puumalainen

Scroll to Top