Kahden eri genren laulajan konsertti tuo kuulijalle monipuolisen kattauksen laulumusiikin helmistä.
Jaska Mäkynen, tangokuningas 1991 sekä The Voice of Finland Senior 2022. Laulaja, joka ei suuremmin esittelyjä kaipaa. Jaskan ääni paranee iän myötä. Vahva, lämmin ja soinnukas ääni tuo syvyyttä laulujen tulkintaan.
Marja Peura on laukaalainen laulaja ja laulunopettaja. Esiintynyt lukuisissa kokoonpanoissa. Konsertteja yhdessä mm. Jazz-pianisti Maria Petrescun kanssa. Alter ego, Olga Korpun, humorististiset teatteriesiintymiset pianisti Lasse Hirven kanssa.
Laulajakaksikko tutustui toisiinsa v. 2023 Ränssin Kievarin kesäteatterin näyttämöllä, Rovaniemen markkinoilla -esityksessä. Yhteistyö jatkui myös sen jälkeen levytysstudiolla laulun ”Yksin kuljen puistotien” merkeissä.
Lasse Hirvi on Jyväskylän kaupunginteatterin kapellimestari sekä pianisti. Pohjanmaalta kotoisin oleva muusikko on valmistunut Sibelius-Akatemiasta ja on erittäin kysytty, monipuolinen pianisti. Konsertissa arvotaan lahjakortteja paikallisiin yrityksiin. Paikkakunnan oma Marita Saal juontaa ja esiintyy konsertissa myös laulajana. Konsertti alkaa klo 18 ja lippuja saa ovelta.
