Maalaispojasta 50 vuotta -kiertue jatkuu helmikuussa
“Näitä lauluja on yhä tärkeää ja ilo esittää”
Viime vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta Mikko Alatalon debyyttialbumista ”Maalaispoika oon”. Levystä ja sen nimikkokappaleesta käynnistyi taiteilijan pitkä sooloura, joka kattaa satoja levytettyjä lauluja.
Vuonna 2024 käynnistyi myös Mikko Alatalon Maalaispojasta 50 vuotta -kiertue, jolla kuultiin debyyttilevyn kappaleita pitkästä aikaa livenä. Sen lisäksi ohjelmistoon kuului myös manserokin helmiä ja pohjoisen lauluja taiteilijan uran alkuvuosilta. Konsertit olivat kaiken kaikkiaan läpileikkauksia Mikon urasta – myöhempiä hittejä unohtamatta.
Hienosti yleisöä kerännyt rundi jatkuu vuonna 2025. Luvassa on parikymmentä esiintymistä halki Suomen ja piipahdus Ranskaan. Mikkoa säestää oma poika, Hauli Brosin ja Coitus Int 50 Revival -bändin kitaristi Kalle Alatalo. Joillakin keikoilla on mukana myös kosketinsoittaja Tero Kaario.
Juhlan kunniaksi Lipposen Levy ja Kasetti julkaisi Maalaispoika oon -debyytin spesiaaliherkuilla maustettuna uusintapainoksena syksyllä 2024. Albumi on saatavilla sekä vinyyli- että cd-versiona.
Maalaispoika oon -uusintapainos saavutti Suomen virallisen myyntilistan toisen sijan ilmestymisviikollaan.
- On suuri kunnia, että musiikkini on kiinnostanut sekä livenä että levyltä. “Maalaispoika” on aina kokenut olevansa syvällä suomalaisuudessa, siksi näitä lauluja on yhä tärkeää ja ilo esittää, Mikko Alatalo hymyilee.
- 45 keikkaa teimme Coitus Int 50 Revival -kiertueella vv. 23-24. Loppuunmyytyjä konserttisaleja ja rock-klubeja, suurin osa loppuunmyytyjä. Myös festareita viime kesänä. Coitus Int 50 Revival elää nyt Yle Areenalla. Yo-talon ikimuistoinen konsertti taltioitiin Ylelle. Nyt on Maalaispojan vuoro. 50 vuotta eikä suotta. Kevätkiertue alkaa helmikuun lopussa. Syyskiertue on sitten vielä tulossa. Kaiken lisäksi sekä Coitus-levy että Maalaispojan uudelleenjulkaisu nousivat kärkeen fyysisten levyjen myyntilistoilla. Ahava puree, sano Lapin mies, Mikko lisää.
21.2. Kulttuurimeijeri, MÄNTSÄLÄ
22.2. Kehräämö, PORI
1.3. Bulldog, RIIHIMÄKI
8.3. Pikkupässi, KARKKILA
14.3. Rentun Ruusu, TURENKI
15.3. Teatteri Vantaa, VANTAA
21.3. Suomi-Seura, NIZZA (F)
26.3. M/S Finlandia
4.4. Kåren, TURKU
25.4. Toppila Klubi, OULU
26.4. Ramona, KEMI
27.4. Kulttuurisali, TOHOLAMPI
2.5. Kouta-sali, KAJAANI
3.5. Kuusamotalo, KUUSAMO
4.5. Hannikaisen sali, NURMES
10.5. Konserttitalo, KOTKA
29.8. Komediateatteri, TAMPERE
https://www.facebook.com/mikkoalatalovirallinen
https://www.mikkoalatalo.net/