Poikkeuksellisesta energiastaan tunnettu räppiduo M//O julkaisee uuden singlensä “BABY”

Kuuntele BABY tästä

M//O eli porilaiset räppärit Miraç Kiliçkesen ja Oskari “Osku” Multisilta starttasivat vuoden uudella singlellä.

Keväällä 2024 julkaistulla “KUULUISAT TYTÖT” -singlellä suuremman yleisön tietoisuuteen noussut M//O aloittaa vuoden uudella julkaisullaan “BABY”. Tuotannon taustalta löytyvät Fountainin tuottajakollektiivin tekijät Jaicus, Hussa ja Pablo, jotka ovat tuttuja rap-duon useammalta singleltä.

BABY on erilainen kuin meidän aiemmat julkaisut, mutta samalla meille todella tärkeä. Biisi kertoo ihmisestä, joka purkaa pahaa oloaan juhlimiseen. Yhteiskunnassa on tällä hetkellä paljon pahaa oloa, joten uskomme, että valitettavan moni osaa samaistua tähän.” M//O taustoittaa singleään.

Viime vuosina M//O on kasvattanut katalogiaan kahdella EP:llä sekä useilla singleillä. Kaksikon ensimmäinen omakustanteinen EP julkaistiin vuonna 2022, jonka jälkeen M//O on esitellyt poikkeuksellista energiaansa myös keikoillaan. Syksyllä 2023 julkaistiin duon toinen EP “MOSHIT”. Vuonna 2024 julkaistu single “KUULUISAT TYTÖT” saavutti suurempaa suosiota TikTokissa ja päätyi Spotify Top 50 -listan sijalle 40. Toukokuussa M//O solmi myös keikkamyyntisopimuksen Suomen Keikkamyynnin kanssa.

M//O oli ensimmäinen kiinnitys Carla Ahoniuksen ja Tina Jukaraisen luotsaamalle Manage Me Recordsille, ja heidän yhteistyönsä ensimmäinen julkaisu, “23”-single, ilmestyi marraskuussa 2021. Manage Me Recordsin julkaisutoiminta siirtyi vuoden 2023 alusta Warner Musicilta Sony Music Finlandille, ja M//O:n ensimmäinen Sonyn kautta julkaistu kappale “Hiii” ilmestyi tammikuussa 2023.

M//O somessa:
TikTok

Scroll to Top