Poptähdet HUGO ja ALINA BURNET yllättävät yhteisbiisillä!

Kuuntele Entiseen elämään tästä

Kaksi Suomen kirkkaimpien poptähtien joukkoon lukeutuvaa artistia yhdistävät voimansa, kun 70 miljoonaa striimiä hiteillään kuten Taulut, Sun puolesta, Aurinkoon, Kellon suuntaa ja Vesipisaroiden valssi kerännyt poptähti HUGO ja tavoittamattomana diivana sekä modernin popin ja R&B:n raikkaana äänenä tunnettu Alina Burnet julkaisivat juuri yhteissinglensä Entiseen elämään.

Molemmat artistit julkaisivat äskettäin myös uudet albuminsa – Alina debyyttilevynsä Ootsä nähny mua? perjantaina 6.maaliskuuta ja HUGO kakkosalbuminsa 22 viikko Alinan albumin jälkeen. Artistit halusivat yllättää faninsa ja päättivät julkaista yhteisbiisinsä vasta albumien ilmestymisen jälkeen. Entiseen elämään julkaistaan singlenä ja se lisätään myös molempien artistien albumeille bonus trackiksi.

Entiseen elämään on täydellinen biisi kevääseen, kun kaikki herää eloon ja jengi alkaa odottamaan festareita, kesäiltoja ja ystävien kanssa ajanviettoa. Siks on osuvaa, että tää biisi kertoo ihastumisesta, ja se on yhdistetty tuotannon siistiin klubibängeri-fiilikseen”, HUGO kertoo kappaleesta.

Komppaan HUGOA. Tän tahdissa tulee kyllä tanssittua koko kesä!”, Alina Burnet jatkaa.

Niin HUGO kuin Alinakin ovat kiertäneet ahkerasti Suomea levyjen julkaisujen jälkeen. HUGOn albuminjulkaisukiertue päättyi lauantaina 25.4. Kouvolaan ja pienen huokaisutauon jälkeen hänet nähdään kesällä myös lukuisten festarien lavoilla. Alina Burnetin albumikiertuetta on puolestaan jäljellä vielä kahden keikan verran. Alinan liven voi todistaa ennen kesän festarikeikkoja vielä seuraavissa paikoissa:

1.5. Valkoinen Sali, Helsinki
15.5. Karma, Seinäjoki

HUGO somessa:
Instagram
TikTok

Alina Burnet somessa:
Instagram
TikTok

Scroll to Top