PostilaatiSuomi-rockin kokeneet konkarit Remu Aaltonen ja Tuomari Nurmio ovat yhdistäneet voimansa Kaihon Karavaani -yhtyeen kanssa. Yhdessä sävelletty ja sanoitettu Ave Maria Con Amor -single julkaistiin viime perjantaina, tammikuun 10. päivä, jolloin Remu täytti 77 vuotta.
Singlestä tehdään myös rajoitettu 7”-vinyylipainos, joka julkaistaan Levykauppa Äxän toimesta 21.2.2025.
Kappaleesta on nähtävissä tiiserivideo
ja 7” vinyylisingle on ennakkotilattavissa Levykauppa Äxän kautta
Remu on viettänyt jo vuosia talvikuukaudet Teneriffalla, Espanjan lämmössä. Niin nytkin syntymäpäivänään.
”Edellinen sinkku muutama kuukausi sitten ja nyt sitten lisää… Kun mä saan biisi-idean, niin mun on ihan pakko toteuttaa se. Musa on mun elämää. Onneksi on hyviä kavereita, joilta saa tarvittaessa apua eikä tartte kaikkea yksin vääntää. Toiset harrastaa golfia ja toiset kutomista, mutta mä harrastan musan tekemistä. Jos mä saan näitä sinkkuja pukattua tasaiseen tahtiin, niin mullahan on parin vuoden päästä albumi valmiina”, Remu toteaa.
Dumari kertoo biisin syntyhistoriasta:
”Remu soitti tympääntyneenä, koska ”mitään ei tapahdu”. Se kaipaili jotain piristettä elämään, ja ehdotti että duunataan ”lattarimusaa mustalaisfiiliksellä”. No, sitähän flamenco on. Se lähetteli pitkät litaniat jotain omia tekstinpätkiään ja referenssibiisejä, jotka olivat mullekin tuttuja. Mä kirjoitin pari säkeistöä ja päätin vielä tehdä kertsin espanjaksi, vaikka en osaa sitä. Tarkistin sen kuitenkin varmuuden vuoksi vielä Ricardolla, joka sanoi: ”correcto”. Sit mentiin Remun keittiöön ”säveltämään”. Rocka oli messissä ja kaivoi luurista Remun kanssa aiemmin purkitettuja demoja. Sieltä löytyi intro ja melodianpätkä säkeistöön. Tunti siinä vierähti, ja biisi oli öbaut valmis studioon. Tottakai vääntöä ja viilausta siellä tarvittiin vielä muutamaan kertaan, mutta luonteva ja vaivaton toi prosessi oli, ainakin mulle. Laulun tarina on tarpeeksi monikerroksinen ja komppi pelittää, eli kansainvälistä tanssimusaa pukkaa!”
Kappaleen tuottaja Rocka Merilahti puolestaan muistelee:
”Kävin Remun kotona viikoittain kuuuntelemassa kaikenlaista hyvää lattari-ja mustalaismusiikkia. Välillä soitimme ja lauloimme itse ideoita nauhalle ja kuulostelimme mistä kohtaa juoni löytyisi. Tyyli alkoi hahmottua ja Remu soitti Dumarin vielä mukaan tuomaan oman visionsa pöytään. Dumarilla oli oudosti jopa samanaiheinen kertosäe mukanaan jota olimme itsekin tapailleet . Maria Maria.. Nopeasti ymmärsin että Kaihon Karavaani olisi oiva säestäjä tälle duetolle. Kävimme studiossa äänittämässä Remun keittiössä loihtimamme teoksen ja kolmiyhteys oli valmis. Remu ja Dumari & Kaihon Karavaani.”kko