”Mulle musiikissa on tärkeää ajattomuus ja koen, että mun musan ja keikkojen kautta sekä mä että kuulijat päästään aikamatkalle johonkin paikkaan missä on hyvä olla”
Albumi on ylittänyt kultarajan jo ennen julkaisuaan
Aste juhli albumia levyjulkkarikeikoilla Lahdessa 14.2. ja Tampereella 15.2.
Kuuntele Nuori & kuolematon ALBUMI tästä
Suomalaisen hittiräpin edelläkävijä Aste julkaisi ystävänpäivänä kahdeksannen albuminsa ”Nuori & kuolematon”. Jo ennakkoon kultarajan ylittänyt albumi sisältää mm. hittisinglet ”Köyhä laulaa feat. Diandra” ja ”Mikä-Mikä-Maa feat. EME”. Albumin kappaleilla kuullaan vierailijoina Diandran ja EMEn lisäksi Ollie, Sara Siipola, Kimi Hendrix, Nelli Orell, T Swoop sekä Aleksanteri Hakaniemi.
Energisestä ja hittejä täynnä olevasta livesetistään tunnettu Aste on juuri siirtynyt Team Agencyn live-myyntiin ja kevään kiertue on käynnistynyt. Albumin virallisia levyjulkkarikeikkoja vietettiin Lahden Mössössä perjantaina 14.2. ja Tampereen Famessa lauantaina 15.2.
Uuden albumin vastaavana tuottajana on toiminut RAFAEL ja lisäksi kappaleiden tuotannoissa kuullaan maamme kovimpia tekijöitä kuten Danitello, MGI ja Kashwell.
”On ollut mahtavaa tehdä Rafan kanssa tätä albumia. Ollaan löydetty yhteinen suunta ja musiikillinen missio, jota päästään nyt esittelemään. Oon koko uran ajan inspiroitunut ensisijaisesti eurooppalaisesta räpistä ja se soundi kuuluu myös tällä levyllä. Oli siisti päästä tekemään musaa myös nuoremman sukupolven tekijöiden kuten Danitellon kanssa.
Viime aikoina on tuntunut siltä, että oon mun uralla uuden alun edessä. Oon tehnyt tätä jo 15 vuotta ammatiksi, mutta tosi rennosti enkä oo stressannut tai puristanut mailaa. Nyt on sellainen olo, että on intohimo tehdä kovempaa ja nostaa joka osa-alueella tasoa.
Mulle musiikissa on tärkeää ajattomuus ja koen, että mun musan ja keikkojen kautta sekä mä että kuulijat päästään aikamatkalle johonkin paikkaan missä on hyvä olla. Etenkin koronan jälkeen on ollut ihan hullu meininki keikoilla ja pitkään mukana olleiden fanien lisäksi on ollut siisti nähdä uutta nuorta jengiä yleisössä. Siitä oon myös inspiroitunut laittamaan entistä enemmän paukkuja koko mun uraan”, Aste kertoo.
Aste on julkaissut 20-vuotisella urallaan kahdeksan albumia ja ollut kolme kertaa Emma-ehdokkaana. Asteen kappaleita on kuunneltu suoratoistopalveluista yli 110 miljoonaa kertaa. Asteen tunnetuimpia hittejä ovat ”Monaco”, ”Köyhä laulaa feat. Diandra”, ”Spaceman”, ”Himalaja”, ”Peruskallio”, ”Luonasi”, ”Poikkeus sääntöön” ja ”Normipäivä”. Musiikkiuran ohella Aste tunnetaan Lahdessa järjestettävän Headland-festivaalin järjestäjänä sekä moninkertaisena brasilialaisen jujutsun Euroopan mestarina.
Aste – Nuori & kuolematon
- Nuori & kuolematon feat. Ollie
- Pysäkki feat. Sara Siipola
- Köyhä laulaa feat. Diandra
- Aina ollu tääl feat. Kimi Hendrix
- Mikä-Mikä-Maa feat. EME
- IBZ feat. Nelli Orell & T Swoop
- Duunarit feat. Aleksanteri Hakaniemi
- Kaupunkilegendoi
- Diili
- Chakrat sekasin
- 7 taivasta
- Dyynit
Aste – Kevään kiertue 2025
14.2. Möysä, Lahti
15.2. Fame, Tampere
21.2. Viking Gabriella, Helsinki
15.3. Heidi’s Bier Bar, Jyväskylä
22.3. Salppurin kisat, Lahti
27.3. Ihku, Ruka
11.4. Zone, Ruka
12.4. Lahti Rap, Lahti
19.4. Kantakievari, Ruovesi