Thelisen uusi single kertoo suhteesta, joka voi toteutua vain rinnakkaistodellisuudessa

Kuuntele tästä
Elektronisesta popmusiikista tunnettu Thelise julkaisi tänään Neodyymimaailma-singlen. Artistin tulevan albumin kolmas single sukeltaa rinnakkaistodellisuuteen, jossa puhelimen välityksellä koettu valtava vetovoima yhdistää kaksi ihmistä. Kappaleen futuristiset soundit ja Juho Vehmasen tuotanto luovat Theliselle tyypillisen lopputuloksen ripauksella raskaampaa sävyä.

Neodyymimaailma sai alkunsa vuoden 2022 loppupuolella. Halusin kirjoittaa biisin sellaisesta fiiliksestä, kun kaksi ihmistä kokee toisiaan kohtaan suurta vetovoimaa, mutta eivät voi syystä tai toisesta olla yhdessä. Biisin nimi viittaa neodyymiin, jota käytetään maailman vahvimmissa magneeteissa. Halusin luoda musiikilla ikioman rinnakkaistodellisuuden, jossa rajat rikotaan ja suhde herää henkiin puhelimen välityksellä”, Thelise kertoo kappaleesta.

Thelise on vuodesta 2021 lähtien musiikkia julkaissut helsinkiläinen artisti, joka inspiroituu suurista tunnekokemuksista ja tienristeyksistä. Thelisen kappaleilla kuullaan vaikutteita lyriikkavetoisesta suomipopista sekä kansainvälisestä modernista elektro- ja listamusiikista. Bianca-Pop Musicin alla julkaisevan artistin debyyttialbumi Ihmissuhdeanarkisti ilmestyi syksyllä 2022, minkä jälkeen artisti on keikkailut aktiivisesti ympäri Suomea. Omien keikkojen lisäksi Thelise on lämpännyt mm. JANNAa ja Jannika B:tä ja hänen musiikkiaan on kuultu Spotifyn uuden musiikin listojen ja radion lisäksi myös televisiossa. Artisti käynnisti viime vuonna aktiivisen julkaisuputken, joka vie kohti tänä vuonna ilmestyvää toista albumia.

Thelise
Instagram | TikTok | Facebook

Scroll to Top