Tina Pettersson julkaisi 14.8 uuden singlen ja jatkaa samalla pitkäjänteistä julkaisusarjaansa. Pitkän linjan pop-iskelmäartisti tunnetaan vahvoista tulkinnoistaan, tarttuvista melodioistaan ja elämänläheisistä kappaleistaan. Vuosikymmenten kokemus kuuluu hänen persoonallisessa tavassaan yhdistää perinteinen suomalainen iskelmä moderniin pop-soundiin. Uusi single vahvistaa entisestään Tinan asemaa artistina, joka uudistuu omaa tunnistettavaa tyyliään kunnioittaen ja tarjoaa kuulijoille musiikkia, joka puhuttelee sukupolvesta toiseen.
– ”Ei aurinko vielä nousta saa” on Lemmenkipeiden vuonna 2002 julkaistu kappale, joka on aina ollut minulle rakas. Se muistuttaa minua tunnelmasta, kun makasimme sinisellä silkkimatolla vastavalmistuneen omakotitalomme vielä kalustamattomassa olohuoneessa ja kuuntelimme juuri tätä kappaletta. Voin vieläkin aistia uuden puun ja tuoreen maalin tuoksun sekä kaiken sen, mitä uusi koti edusti. Silkkimatto on aikoja sitten vaihtunut toiseen, mutta kappale on säilyttänyt paikkansa sydämessäni. Olen pitkään halunnut tehdä siitä oman version, ja nyt oli vihdoin sen aika, kertoo Tina kappaleen taustasta.

